Vaihto-oppilaiden kokemuksia

Tiirismaan lu­ki­os­sa ol­laan muun kan­sain­väli­syys­toi­min­nan li­säk­si myös ak­tii­vi­ses­ti mu­ka­na vaih­to-op­pi­las­jär­jes­töis­sä. Ku­lu­nee­na luku­vuon­na meil­lä oli ilo saa­da kou­luum­me opis­ke­le­maan Marco Ribera Mek­si­kos­ta ja mo­net vaih­to­vuo­del­taan eri man­te­reil­ta pa­lan­neet opis­ke­li­jat toi­vat kan­sain­vä­li­sen tuu­lah­duk­sen tun­neil­le.

Osa vaih­to-op­pi­lais­ta ker­too ko­ke­muk­sis­taan seu­raa­vas­sa.

Marco, Suomessa Meksikosta

Exchange Year in Finland

In summer 2013, I took part of the Ro­ta­ry Youth Exchange program. I would never had imagined that it was going to be one of the best years of my life. Before coming, I barely knew about Finland. Now I’ve learned its culture, people, customs and even the unique language, in no better way than living here.

I was truly lucky to have such nice host families, who treated me as a son, and shared with me their Finnish way of life. In Tiirismaan Lu­kio I found good friends and a friendly musical atmosphere.
An important part of my exchange were the exchange students. Since the Kark­ku camp, we found friends from all around the world, and with our Ro­ta­ry program, we shared unforgettable time in Lapland, Saint Petersburg and in the incredible Eurotour.

I widely recommend to make a exchange year to everyone, you’ll make memories and friends that will last all your life!

 Marco Ribera

Marco Ribera

Loviisa, Chilessä

Olin Ro­ta­ry-vaihtarina Chi­les­sä 2012-13. Asuin Copiapóssa, pie­nes­sä kai­vos­kau­pun­gis­sa kes­kel­lä Atacaman aa­vik­koa ja Ro­ta­rei­den ta­vas­ta poi­ke­ten mi­nul­la oli vain yksi isän­tä­per­he. Kä­vin mu­siik­ki­lu­ki­o­ta ja pää­sin hui­lis­tik­si kou­lun soit­to­kun­taan. Yksi vuo­den par­hais­ta ko­ke­muk­sis­ta oli­kin soit­to­kun­nan mat­ka Ete­lä-Chi­leen mars­si­maan ja kon­ser­toi­maan.

Kou­lun­käyn­ti ero­si aika­lail­la Suo­meen ver­rat­tu­na: oli kou­lu­pu­vut, op­pi­lai­den lak­ko­ja joka toi­nen viik­ko ja ko­keis­ta men­tiin läpi lunt­taa­mal­la. Eng­lan­nin val­ta­kun­nal­li­ses­sa­kin vas­taus­pa­pe­ri­ni kier­rä­tet­tiin huo­let­ta koko luo­kan kes­ken.

Pit­kä­nä maa­na Chi­les­tä löy­tyy moni­puo­lis­ta luon­toa poh­joi­sen aa­vi­kois­ta ja ete­län jää­ti­köis­tä aina Tyy­nen­me­ren ek­soot­ti­seen Pää­si­äis­saa­reen. Upeis­ta ran­nois­ta ei ole pu­laa, pu­hu­mat­ta­kaan An­dien kau­niis­ta vuo­ris­to­mai­se­mis­ta. Chi­len lä­hei­nen ja läm­min kult­tuu­ri pos­ki­pu­sui­neen oli help­po omak­sua, eikä ih­mi­siin tu­tus­tu­mi­nen ja ka­ve­rei­den saa­mi­nen tuot­ta­nut lain­kaan on­gel­mia. Chi­len es­pan­jas­ta voi­si sa­noa, et­tei se ole es­pan­jaa näh­nyt­kään, mut­ta erit­täin pu­he­li­ai­den chi­le­läis­ten kes­kel­lä täl­lai­nen hil­jai­nen suo­ma­lais­tyt­tö­kin oppi kie­len hy­vin no­pe­as­ti.

Vaih­to­vuo­si oli elä­mä­ni pa­ras vuo­si. Kaik­kien ko­ke­muk­sien ja ys­tä­vien li­säk­si vuo­si vie­raas­sa maas­sa kas­vat­ti hen­ki­ses­ti ja opet­ti kat­so­maan maa­il­maa ai­van uu­del­la ta­val­la. Sa­no­taan­kin, et­tei vaih­to­vuo­si ole vain yksi vuo­si elä­mäs­sä, vaan yksi elä­mä vuo­des­sa.

Lo­vii­sa Olk­ko­nen

Lo­vii­sa Olk­ko­nen (ku­vas­sa etu­a­lal­la toi­nen oi­ke­al­ta) oli vaih­to-opis­ke­li­ja­na Chi­les­sä.

Saara, Saksassa

Ker­ran tän­ne pää­dyt­ty­ään pää­se hä­din tus­kin enää pois. Ber­lii­ni si­too it­seen­sä”. Näin kir­joit­taa Wladimir Kaminer kir­jas­saan ”En ole ber­lii­ni­läi­nen”. Ko­tiin­pa­luus­ta­ni on koh­ta jo vuo­si ja olen huo­man­nut Kaminerin ole­van oi­ke­as­sa – Ber­lii­nis­tä tuli osa mi­nua lop­pu­e­lä­mäk­se­ni.

Va­lit­sin Sak­san koh­de­maak­se­ni kie­len, sak­sa­lais­ten tra­di­ti­oi­den ja his­to­ri­an ta­kia. Ta­voit­tee­na­ni oli Suo­meen pa­la­tes­sa­ni pu­hua pa­rem­paa sak­saa kuin eng­lan­tia, joka tun­tui pit­kän ai­kaa hul­lul­ta aja­tuk­sel­ta. Ko­tiin­pa­luu­ni jäl­keen vaih­doin kui­ten­kin kes­ki­pit­käs­tä sak­sas­ta pit­kään sak­saan, suo­ri­tin sak­san kie­li­dip­lo­min toi­sek­si kor­keim­mal­la C1 -ta­sol­la ja kir­joi­tin pit­kän sak­san jo kak­kos­luo­kan ke­vääl­lä. En­nen vaih­toon läh­te­mis­tä pel­kä­sin vuo­den ulko­mail­la vai­kut­ta­van ne­ga­tii­vi­ses­ti kou­lu­arvo­sa­noi­hi­ni ja mo­ti­vaa­ti­oo­ni opis­ke­lua koh­taan mut­ta luku­vuo­den 2013-2014 ai­ka­na olen huo­man­nut kuin­ka vää­räs­sä olin. Arvo­sa­na­ni ovat nous­seet ja tun­ti­ak­tii­vi­suu­te­ni on pa­ran­tu­nut huo­mat­ta­vas­ti. Pel­kä­sin myös ole­va­ni yk­si­näi­nen kaik­kien ys­tä­vie­ni val­mis­tut­tua mut­ta on ol­lut vir­kis­tä­vää luo­pua tu­tus­ta ja tur­val­li­ses­ta ka­ve­ri­po­ru­kas­ta ja tu­tus­tua uu­siin mie­len­kiin­toi­siin ih­mi­siin. Vaih­to-op­pi­las­vuo­den an­si­os­ta pys­tyn myös suo­rit­ta­maan yli­op­pi­las­tut­kin­non kah­des­sa ja puo­les­sa vuo­des­sa ja val­mis­tun täs­tä syys­tä jo syk­syl­lä 2014 – vain puo­li vuot­ta ys­tä­vi­ä­ni myö­hem­min.
Vuo­si Ber­lii­nis­sä oli us­ko­ma­ton mah­dol­li­suus. Osal­lis­tuin mie­len­o­soi­tuk­seen uus­nat­se­ja vas­taan, pi­din va­hin­gos­sa esi­tel­män in­ses­tis­tä EU:n si­jaan ja tu­tus­tuin mitä eri­lai­sim­piin ih­mi­siin esi­mer­kik­si jenkkifutistreeneissä. Vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta vuo­te­ni oli mah­ta­va ja olen hy­vin on­nel­li­nen, että en jät­tä­nyt mah­dol­li­suut­ta käyt­tä­mät­tä pel­käs­tään sen ta­kia, että Suo­mes­sa val­mis­tu­mi­se­ni tu­li­si pit­kit­ty­mään vuo­del­la. Ber­lii­nis­tä tuli mi­nul­le toi­nen koti, jon­ne suun­taan ta­kai­sin ehkä jo yli­op­pi­las­tut­kin­non suo­ri­tet­tu­a­ni!

Saa­ra Sal­mi­nen 2D,
Ambassador -sti­pen­di­aat­ti­na Ber­lii­nis­sä 2012-2013

Janika, Espanjassa

Läh­din vaih­toon suo­raan 9. luo­kan jäl­keen Pohjois-Es­pan­jaan, enkä ole ka­tu­nut sitä het­ke­ä­kään. Vaih­to­ni ai­ka­na sain lu­kui­sia uu­sia ys­tä­viä ja pää­sin ko­ke­maan pal­jon uu­sia asi­oi­ta, jot­ka te­ki­vät vuo­des­ta­ni iki­muis­toi­sen. Vaik­ka vas­toin­käy­mi­si­ä­kin oli, niis­tä sel­vit­tiin ja vaik­ka voi­sin, en vaih­tai­si het­ke­ä­kään.

Paik­ka jos­sa asuin on 500 asuk­kaan kylä Milagros. Aluk­si oli has­sua asua niin pie­nes­sä pai­kas­sa, mut­ta sii­hen tot­tui no­pe­as­ti. Es­pan­jas­sa per­he on to­del­la tär­keä. Esi­mer­kik­si yh­tei­siä ruo­ka-ai­ko­ja kun­ni­oi­te­taan ja su­ku­lai­siin pi­de­tään tii­viis­ti yh­teyt­tä. Host-per­hee­ni tuli mi­nul­le to­del­la lä­hei­sek­si ja sii­nä sa­mal­la myös hei­dän su­kun­sa. Ih­mi­set ovat Es­pan­jas­sa pal­jon avoi­mem­pia ja tut­tu­jen sekä ka­ve­rei­den kans­sa vaih­de­taan pos­ki­pu­sut aina kun näh­dään. Se tapa oli­si kiva olla Suo­mes­sa­kin! Es­pan­jas­ta kai­paan eri­tyi­ses­ti ih­mi­siä, kii­reet­tö­myyt­tä, sies­taa, eli päi­vä­unia, joi­hin Suo­mes­sa ei jos­tain syys­tä tun­nu iki­nä ole­van ai­kaa sekä tie­ten­kin ruo­kaa, joka vaan on to­del­la hy­vää. Kai­paan myös pal­jon ih­mis­ten ilois­ta ja huo­le­ton­ta elä­män­a­sen­net­ta ja yli­pää­tään es­pan­ja­lais­ta kult­tuu­ria.

Vaih­to­vuo­te­ni on ol­lut tä­hän men­nes­sä pa­ras vuo­si elä­mäs­sä­ni ja suo­sit­te­len läm­pi­mäs­ti kai­kil­le läh­te­mään vaih­toon, jos sii­hen vain on mah­dol­li­suus! Et var­mas­ti tule pet­ty­mään . Niin kuin mo­net vaihtarit sa­no­vat: ”Vaih­to­vuo­si ei ole vain vuo­si elä­mäs­sä, vaan se on elä­mä vuo­des­sa”.

Ja­ni­ka Su­rak­ka

Ja­ni­ka Su­rak­ka (ku­vas­sa oi­ke­al­la) Es­pan­jas­sa.

Liida, USA:ssa Kentuckyssa

Taylorsvillessa, Ken­tuc­kys­sa jo­kai­nen kou­lu­päi­vä al­kaa kes­kus­ra­di­os­sa lu­e­tul­la isän­maal­li­sel­la lip­pu­va­lal­la. Mant­ran ai­ka­na nous­taan ylös ja lai­te­taan käsi sy­dä­mel­le, ja kou­lus­sa ei taa­tus­ti ole op­pi­laan op­pi­las­ta, joka sitä ei osai­si lau­sua unis­saan. Täl­lai­nen yl­ti­ö­isän­maal­li­suus oli en­sim­mäi­nen asia jota kummaksuin ja vie­rok­suin kou­lus­sa. Vii­kon si­sään opin kui­ten­kin koko lo­run vä­ki­sin­kin ul­koa, sen mer­ki­tys haih­tui ja jos sa­tun sen ny­ky­ään jos­sain kuu­le­maan, olo on nos­tal­gi­nen ja mu­ka­va. I pledge allegiance to the flag of the United States of America.

Se, kuin­ka no­pe­as­ti to­tuin toi­min­taan jota pi­din aluk­si niin luo­taan­työn­tä­vä­nä kuu­los­taa epäi­lyt­tä­väs­ti aivo­pe­sul­ta. Suo­mes­ta läh­ties­sä­ni tuin it­se­kin in­nol­la ste­re­o­ty­pi­aa tyh­mis­tä ame­rik­ka­lai­sis­ta jot­ka ei­vät ky­seen­a­lais­ta mi­tään ja syö­vät kai­ken, mut­ta jo pa­rin vii­kon si­sään ra­jat al­koi­vat rik­kou­tua vä­ki­sin. On hou­kut­te­le­van help­poa pi­tää to­si­na mus­ta­val­koi­sia kä­si­tyk­siä ko­ko­nai­sis­ta kult­tuu­reis­ta, jos nii­tä ei ole kos­kaan ko­ke­nut. Luu­li­si, että ame­rik­ka­lai­sis­ta ym­mär­täi­si pal­jon­kin ot­ta­en huo­mi­oon kuin­ka pal­jon McDonaldseja ja Hol­ly­wood-elo­ku­via suo­ma­lai­seen elä­mää­ni mah­tuu, mut­ta sel­väs­ti asia ei näin ole. He­rää ky­sy­mys, kuin­ka vää­räs­sä olen pai­kois­ta ja asi­ois­ta, jois­ta en to­del­la tie­dä mi­tään,?

Ame­rik­ka­lai­set aja­vat au­tol­la mat­kat, jot­ka ovat pi­dem­piä kuin au­ton pi­tuus. Kou­lus­sa, jos­sa kä­vin ei saa pi­tää short­se­ja tai ha­mei­ta jot­ka ei­vät yle­ty vä­hin­tään pol­veen, tun­nil­la ves­sas­sa käy­mi­seen tar­vi­taan opet­ta­jan alle­kir­joi­tus, kou­lu­ra­ken­nuk­ses­ta ei saa pois­tua päi­vän ai­ka­na ja koe­ky­sy­myk­set ja­e­taan op­pi­lail­le ko­et­ta edel­tä­vä­nä päi­vä­nä. On kum­mal­lis­ta olla käy­mät­tä kir­kos­sa sun­nun­tai­sin ja aamu­pa­lak­si on nor­maa­lia ja sal­lit­tua syö­dä voh­ve­lei­ta ja jää­te­löä. Niin mo­net asi­at jenk­ki­kult­tuu­ris­sa oli­vat suo­ma­lai­sen jär­ke­ni vas­tai­sia; osaa in­ho­sin, ku­ten tei­ni-ikäis­ten koh­te­le­mis­ta lap­si­na, osaa ra­kas­tin, ku­ten sitä, että ra­vin­to­lois­sa limp­pa­ri­mu­kin saa täyt­tää niin mo­nes­ti kuin ha­lu­aa. Lop­pu­jen lo­puk­si so­peu­duin kui­ten­kin kaik­keen. So­peu­tu­mis­ta hel­pot­ti ame­rik­ka­lais­ten tart­tu­va yl­peys ja var­muus omas­ta it­ses­tään, avoi­muus ja mer­ki­tyk­se­tön, aina iloi­nen small talk.

Sor­rum­me tur­han usein yk­sin­ker­tais­ta­maan ko­ko­nai­sia ih­mis­ryh­miä, us­kon­to­ja ja kult­tuu­re­ja kar­kei­siin ste­re­o­tyyp­pei­hin, usein huo­maa­mat­tam­me – se on tär­kein asia, jon­ka Ame­rik­ka opet­ti mi­nul­le. Toi­sik­si tär­kein on peri­jenk­ki­läi­nen oman­ar­von­tun­to. Kyl­lä kan­nat­ti men­nä.

Liida Va­la­ja

Saara, USA:ssa Kaliforniassa

Olin vii­me vuo­den vaih­dos­sa USA:ssa, Ka­li­for­ni­as­sa. Ko­ke­muk­se­na vaihtarivuosi oli ai­van us­ko­ma­ton! En­nen läh­töä mulla oli pal­jon epäi­lyk­siä, viih­tyi­sin­kö vuot­ta toi­ses­sa maas­sa, sai­sin­ko ka­ve­rei­ta ja oli­si­ko vaih­to­vuo­si sit­ten­kään mua var­ten. Iso­sis­kon ja ka­ve­rei­den kan­nus­ta­ma­na kui­ten­kin tar­tuin ti­lai­suu­teen, ja se kan­nat­ti.

En oli­si iki­nä aja­tel­lut, että voin kiin­tyä niin ko­vas­ti toi­seen maa­han ja sen kult­tuu­riin. Sain pal­jon hy­viä ka­ve­rei­ta ja olin ai­van ih­meis­sä­ni, mi­ten ih­mi­set ovat niin ys­tä­väl­li­siä ja hyvä­tah­toi­sia. Vaik­ka alus­sa kaik­ki tun­tui­kin vai­ke­al­ta ja ras­kaal­ta, ajan ku­lu­es­sa mi­tään pel­kää­mi­ä­ni on­gel­mia ei enää il­maan­tu­nut. Olin op­pi­nut kie­len kun­nol­la, us­kal­tau­duin jut­te­le­maan ih­mi­sil­le enem­män ja ole­maan enem­män mu­ka­na ta­pah­tu­mis­sa.

Vuo­teen mah­tui pal­jon upei­ta juh­lia ja ta­pah­tu­mia, jois­ta olin ai­kai­sem­min olin vain näh­nyt lef­fois­sa ja kuul­lut tu­tuil­ta. Oli to­del­la siis­tiä vih­doin­kin pääs­tä ko­ke­maan kaik­ki ja elää ”ruu­dun tuol­la puo­lel­la”. Omat suo­sik­ki­ni oli­vat Prom ja Thanksgiving.

Vuo­den ai­ka­na mulla oli kol­me host-per­het­tä, jois­ta kaik­ki oli­vat mu­ka­via. Kui­ten­kin toi­ses­ta per­hees­tä tuli mulle tär­kein ja lä­hei­sin ja voin­kin kut­sua hei­tä toi­sek­si per­heek­se­ni. Mus­ta on iha­naa, että on äiti ja isä tääl­lä suo­mes­sa, mut­ta myös At­lan­tik­sen toi­sel­la puo­lel­la, joi­ta olen­kin me­nos­sa moik­kaa­maan tänä ke­sä­nä.

Kai­ken koko vuo­des­sa kruu­naa kan­sain­vä­li­set ys­tä­vyys­suh­teet, jot­ka säi­ly­vät koko lop­pu­e­lä­män, jos niis­tä pi­tää huol­ta.

Saa­ra Ni­ku­la

Näkö­ala San Fran­cis­con Golden Gate Brid­gel­le. Saa­ra Ni­ku­la ku­vas­sa va­sem­mal­la.