Vaihto-oppilastoiminta

Tiirismaan lu­ki­os­sa ol­laan muun kan­sain­väli­syys­toi­min­nan li­säk­si myös ak­tii­vi­ses­ti mu­ka­na vaih­to-op­pi­las­jär­jes­töis­sä. Ku­lu­nee­na luku­vuon­na meil­lä oli ilo saa­da kou­luum­me opis­ke­le­maan yh­teen­sä seit­se­män vaih­to-op­pi­las­ta eri­mit­tai­sik­si ajoik­si.

Ade­le Blanc Rans­kas­ta, Omeira Martel Chilesta ja An­nii­na Röllinghof Sak­sas­ta opis­ke­li­vat meil­lä koko luku­vuo­den, Lea Si­mon Sak­sas­ta ja Taya Klaebe Aust­ra­li­as­ta hie­man ly­hy­em­män ajan ja joka vuo­si tois­tu­va ja­pa­ni­lais­ten tyt­tö­jen vaih­to kes­ti kol­me viik­koa heti luku­vuo­den alus­sa.

Li­säk­si mo­net vaih­to­vuo­del­taan eri man­te­reil­ta pa­lan­neet Tiirismaan lu­ki­on opis­ke­li­jat toi­vat kan­sain­vä­li­sen tuu­lah­duk­sen tun­neil­le. Tänä vuon­na pe­rus­tet­tiin en­tis­ten vaih­to-op­pi­lai­den klu­bi, ExEx-klu­bi, joka aut­toi asi­an­tun­te­vas­ti vaih­to-op­pi­lai­ta pie­nis­sä kou­lun ar­keen liit­ty­vis­sä asi­ois­sa ja aut­toi­vat myös muu­ten Suo­meen so­peu­tu­mi­ses­sa.

ExEx:t jär­jes­ti­vät myös kak­si aa­mun­a­vaus­ta, jois­sa sket­sien avul­la esi­tel­tiin ulko­maa­lai­set vie­raam­me ja pää­sim­me vä­hän kuu­le­maan myös mo­nis­ta mie­len­kiin­toi­sis­ta ko­ke­muk­sis­ta eri mai­den kou­luis­sa

ExEx:iin kuu­lui tänä luku­vuon­na 17 jä­sen­tä, jois­ta osa jat­kaa vie­lä abi­vuon­na klu­bis­sa, ke­säl­lä pa­laa­vien ex-vaih­to-op­pi­lai­den kans­sa.
Osa vaih­to-op­pi­lais­ta ker­too ko­ke­muk­sis­taan seu­raa­vas­sa.

Asta Koti­aho

Ano no Brasil – vuosi Brasiliassa

Vä­ri­käs on sana, joka ku­vaa par­hai­ten niin Bra­si­li­aa, sen asuk­kai­ta kuin kult­tuu­ri­a­kin. Jo­kai­sel­la osa­val­ti­ol­la, kau­pun­gil­la, ky­läl­lä, su­vul­la ja per­heel­lä on oma kir­ja­va ta­ri­nan­sa, eikä ole lii­oit­te­lua kut­sua Bra­si­li­aa sekä hy­väs­sä että pa­has­sa ää­rim­mäi­syyk­sien maak­si.

Oman vuo­te­ni vie­tin São Paulon osa­val­ti­os­sa, Presidente Prudente -ni­mi­ses­sä kau­pun­gis­sa host-äi­din, tä­din, kol­men si­sa­ruk­sen, kah­den koi­ran, kil­pi­kon­nan, ak­vaa­ri­on ja igu­aa­nin kans­sa. Opin vuo­te­ni ai­ka­na enem­män tai vä­hem­män tär­kei­tä asi­oi­ta, aina por­tu­ga­lin kie­les­tä thai­nyrk­kei­lyyn ja komp­ro­mis­sien te­koon. Opin myös hil­jaa he­rää­mi­sen ja­lon tai­don, ja­ka­es­sa­ni ma­kuu­huo­nee­ni niin tä­din kuin kah­den sis­kon­kin kans­sa.

Ra­kas­tuin Presidente Prudenten kui­vaan läm­pöön ja mil­tei kuu­maan tuu­leen heti sin­ne saa­vut­tu­a­ni. 200 000 asuk­kaan kau­pun­ki si­jait­see kum­pui­le­vien, vih­rei­den niit­ty­jen kes­kel­lä, ja läm­pö­ti­lat py­syt­te­li­vät mil­tei koko vuo­te­ni ajan +25°C ylä­puo­lel­la. Aa­mui­sin tai­vaal­la sin­gah­te­li pie­niä ko­lib­re­ja ja kau­pun­gin lai­dal­la si­jait­se­val­la luon­to­a­lu­eel­la asui api­noi­ta.

En­sim­mäi­nen kuu­kau­te­ni isän­tä­per­hee­ni kans­sa oli haas­ta­va. Yhtä serk­kua lu­kuun ot­ta­mat­ta heis­tä ku­kaan ei osan­nut eng­lan­tia, ja mi­nun por­tu­ga­li­ni oli alus­sa hy­vin heik­koa. En­sim­mäis­ten päi­vien ai­ka­na kom­mu­ni­koin­ti oli to­del­la vai­val­lois­ta, ja vä­lil­lä tuli jo aika toi­vo­ton­kin olo, kun en saa­nut il­mais­tua it­se­ä­ni sana­kir­jan tai eng­lan­tia pu­hu­van ser­kun­kaan avus­tuk­sel­la. Kui­ten­kin jo muu­ta­mas­sa vii­kos­sa aloin pääs­tä vä­hän pa­rem­min kär­ryil­le por­tu­ga­lin kie­les­tä, ja sen jäl­keen op­pi­mi­se­ni no­peu­tui.

Roo­sa Pit­kä­salo ku­vas­sa oi­ke­al­la.

Bra­si­li­a­lai­ses­sa lu­ki­os­sa omia oppi­ai­nei­ta ei saa va­li­ta, vaan kaik­ki opis­ke­le­vat sa­mo­ja asi­oi­ta. Oppi­aine­lis­ta on hy­vin ma­te­maat­tis­pai­not­tei­nen, jos­kin vas­ta­pai­nok­si mo­nis­sa kou­luis­sa opet­ta­jat ovat ko­kei­den suh­teen hy­vin hel­lä­mie­li­siä. Esi­mer­kik­si eräs äi­din­kie­len­o­pet­ta­jis­ta­ni ker­toi meil­le oi­ke­at vas­tauk­set ky­sy­myk­siin jo ko­keen ai­ka­na, ja is­tui pit­kän to­vin vie­res­sä­ni tar­kis­taak­seen, että sain täy­del­li­set vas­tauk­set ylös.
Pää­sin kou­lus­ta ai­kai­sin, eikä kou­lu tar­jon­nut har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia, jo­ten mi­nun täy­tyi et­siä har­ras­tuk­se­ni muu­al­ta. Aika pian pää­dyin aloit­ta­maan thai­nyrk­kei­lyn, jon­ka pa­ris­sa viih­dyin­kin lois­ta­vas­ti koko vuo­te­ni ajan. Kä­vin har­joi­tuk­sis­sa si­sa­rus­te­ni kans­sa kol­mes­ta vii­teen ker­taa vii­kos­sa, ja tree­ni­kau­si hui­pen­tui ylei­sön edes­sä suo­ri­tet­ta­vaan taso­ko­kee­seen, vain viik­koa en­nen kuin pa­la­sin Suo­meen.

Tu­lin vuo­te­ni ai­ka­na lä­hei­sek­si isän­tä­per­hee­ni val­ta­van ja moni­u­lot­tei­sen su­vun kans­sa. He oli­vat mo­nien mui­den bra­si­li­a­lais­ten ta­voin to­del­la per­he- ja suku­kes­keis­tä po­ruk­kaa, ja kä­vim­me vä­hän vä­liä os­tok­sil­la serk­ku­jen kans­sa, syö­mäs­sä iso­van­hem­pien luo­na ja mil­loin ke­nen­kin su­ku­lai­sen syn­ty­mä­päi­vil­lä.

Eh­din minä kai­ken sen per­he­to­hi­nan kes­kel­lä näh­dä ka­ve­rei­ta­kin, jos­kaan en aina niin usein, kuin oli­sin toi­vo­nut. Aika­tau­lu­ja oli vai­kea so­vit­taa yh­teen mi­nun kii­rei­sen su­ku­ni ja thai­nyrk­kei­ly­tree­nie­ni, ja ys­tä­vie­ni vii­mei­sen lu­ki­o­vuo­den tuo­man stres­sin vuok­si. Sil­loin kun löy­sim­me so­pi­van ra­ko­sen, me­nim­me syö­mään, ostarille, kei­koil­le tai ihan vain puis­toon hengailemaan.

Loka-mar­ras­kuus­sa pää­sin vaih­to-op­pi­las­ret­kel­le hen­ke­ä­sal­paa­van kau­niil­le Pantanal-ni­mi­sel­le tul­va­sa­van­nil­le. Siel­lä pää­sim­me mm. ui­maan vesi­pu­touk­sis­sa ja ka­las­ta­maan pi­rai­joi­ta. Ret­ki oli to­del­la unoh­tu­ma­ton ko­ke­mus ja kai­ken li­säk­si siel­lä sain tu­tus­tua mo­niin vaih­to-op­pi­lai­siin eripuolilta maa­il­maa.

Kar­ne­vaa­lien ajak­si läh­din yh­den­tois­ta hen­gen su­ku­lais­po­ru­kan mu­ka­na kah­den­tois­ta tun­nin ajo­mat­kan pää­hän me­ren­ran­nal­le. Siel­lä ah­tau­duim­me kah­den ma­kuu­huo­neen vuok­ra­ta­loon vii­kok­si, pa­loim­me kaik­ki au­rin­gos­sa ja is­tuim­me pai­kal­li­sen huvi­puis­ton vii­kin­ki­lai­vas­sa, jos­sa val­ta­o­sal­le seu­ru­ees­ta tuli paha olo.

Vuo­si Bra­si­li­as­sa näyt­ti mi­nul­le toi­sen­lai­sen näkö­kul­man maa­il­maan, pa­kot­ti et­si­mään po­si­tii­vi­sia puo­lia vai­keis­ta­kin asi­ois­ta ja jät­ti suo­ma­lai­seen sy­dä­mee­ni vä­rik­kään lei­man­sa, jon­ka vuok­si tus­kin enää kos­kaan ko­tiu­dun täy­sin Suo­men hyi­siin tuu­liin.
Kesä­kuus­sa 2014 Suo­meen pa­la­si siis uma brasileira – san­gen suo­ma­lai­nen sel­lai­nen.

Beijos!
Roo­sa Pit­kä­salo

Vaihtovuosi Oregonissa

Vaih­to­vuo­si. Vuo­si ih­mis­ten kans­sa, jot­ka oli­vat vas­ta het­ki sit­ten vain ni­miä pa­pe­ril­la. Vuo­si täyn­nä ko­ke­muk­sia, jot­ka te­ke­vät si­nut sa­nat­to­mik­si, mut­ta jot­ka myös saa­vat si­säi­sen ta­ri­nan­ker­to­ja­si puh­ke­a­maan kuk­kaan. Vuo­si jon­ka ai­ka­na ra­ken­nat täy­sin uu­den elä­män toi­seen maa­il­man kolk­kaan, mut­ta jol­le kym­me­nen kuu­kau­den pääs­tä jou­dut sa­no­maan hy­väs­tit.

Vaih­to­vuo­des­ta sa­no­taan, ”Ei se ole vuo­si elä­mäs­sä, se on elä­mä vuo­des­sa.” Enkä voi­si olla tä­män ky­sei­sen si­taa­tin kir­joit­ta­jan kans­sa yh­tään enem­pää sa­maa miel­tä. Mi­nun vaih­to­vuo­te­ni Yh­dys­val­lois­sa, Ore­go­nin osa­val­ti­os­sa Yh­dys­val­to­jen län­si­ran­ni­kol­la, Dal­la­sin pik­ku­kau­pun­gis­sa oli eh­dot­to­mas­ti tä­män astisen elä­mä­ni pa­ras vuo­si. Sen vai­ku­tus­ta ei vaih­to­vuot­ta ko­ke­nut voi edes kä­sit­tää. It­se­kin en­nen as­tu­mis­ta­ni len­to­ko­nee­seen koh­ti uut­ta ja tun­te­ma­ton­ta ajat­te­lin vaih­to­vuo­den ole­van, hie­man suppeutettuna, uu­sia ka­ve­rei­ta, uu­den kie­len op­pi­mis­ta , uu­sien paik­ko­jen nä­ke­mis­tä ja uu­sia ruo­kia. Mut­ta vaih­to­vuo­si on pal­jon enem­män. Se, että viet­tää vuo­den pai­kas­sa, jos­sa us­kal­tau­tuu luot­ta­maan täy­sin tui­ki tun­te­mat­to­miin, jot­ka ei­vät edes puhu sa­maa äi­din­kiel­tä kans­sa­si, kas­vat­taa ih­mi­se­nä. Se, että elää päi­vä toi­sen­sa jäl­keen kult­tuu­ris­sa, jon­ka ta­vat saa­vat si­nut vä­lil­lä nau­ra­maan, it­ke­mään,häm­men­ty­mään ja ra­kas­tu­maan. Ja se, että ko­kee joka päi­vä kym­me­niä ti­lan­tei­ta, jos­sa ei ole muu­ta vaih­to­eh­toa kuin as­tua sen mu­ka­vuus­a­lu­ee­si ulko­puo­lel­le.

Vee­ra Nur­mi­nen (ku­vas­sa kes­kel­lä) ja prom-juh­la.

Vaih­to­vuo­den ai­ka­na ko­kee mitä hul­vat­to­mim­pia ti­lan­tei­ta. Vuo­te­ni ai­ka­na opin, että Ame­ri­kas­sa on ihan nor­maa­lia am­pua pari taka­pi­han pu­lua ja ko­ka­ta ne ilta­ruo­ak­si. Opin, että juus­to ker­ma­vaah­don ta­pai­ses­sa pai­ne­pul­los­sa on lä­hes yhtä yleis­tä kuin mei­dän Ol­ter­man­ni-sii­vut ruis­lei­vän pääl­lä. Opin, että ei kan­na­ta hyp­piä naa­pu­rei­den pi­hal­la vesi­pys­sy kä­des­sä ell­ei ha­lua kau­pun­gin po­lii­si­par­ti­o­ta pai­kal­le. Opin, että kan­nat­taa en­nen en­sim­mäis­tä pyö­räi­ly­reis­sua ame­rik­ka­lai­sel­la pyö­räl­lä ko­keil­la myös lu­kon toi­mi­vuut­ta ell­ei ha­lua raa­ha­ta pol­ku­pyö­rää kes­kel­lä yötä ko­tiin, kun host van­hem­mat ovat kon­ser­tis­sa. Opin, että ven­to­vie­rai­ta­kin voi ha­la­ta ensi­ta­paa­mi­sel­la eikä se ole yh­tään kiu­sal­lis­ta. Opin, että pai­kas­ta jos­ta et pari vuot­ta sit­ten ol­lut edes kuul­lut­kaan , tu­lee toi­nen ko­ti­si, koti jon­ne voit aina pa­la­ta.

Vuo­te­ni ai­ka­na mi­nul­la oli kol­me host per­het­tä, kos­ka olin vaih­to-op­pi­laa­na Ro­ta­rit-jär­jes­tön kaut­ta. Elä­mi­nen kol­mes­sa täy­sin eri­lai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä an­toi mi­nul­le laa­jan ja rik­kaan ku­van ame­rik­ka­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta. En vaih­tai­si sitä mi­hin­kään. Vuo­te­ni aika näin ja koin pal­jon enem­män kuin odo­tin. New York, Los An­ge­les, San Diego, San Fran­cis­co, Wa­shing­ton D.C ja Se­att­le ei­vät ole enää vain nii­tä upei­ta suur­kau­pun­ke­ja, jois­ta olen haa­veil­lut kat­so­es­sa­ni ame­rik­ka­lai­sia tv-sar­jo­ja. Nyt olen näh­nyt ne omin sil­min. Enää mi­nun ei tar­vit­se vain haa­veil­la mat­kus­ta­va­ni jo­kai­seen maan­o­saan. Nyt mi­nul­la on vaih­to-op­pi­las ys­tä­viä yli 20 maas­ta, jos­ta saan aina ha­lu­tes­sa­ni maja­pai­kan.

Vaih­to­vuo­si ri­kas­tut­taa. Vaih­to­vuo­si opet­taa. Vaih­to­vuo­si muut­taa ih­mis­tä. Vaih­to­vuo­si on jo­tain ai­nut­laa­tuis­ta, joka täy­tyy itse ko­kea.

Vee­ra Nur­mi­nen

Vaihdossa Texasissa

Minä olin vaih­dois­sa Te­xa­sis­sa Yh­dys­val­lois­sa vuo­den 2013–2014. Odo­tin koko en­sim­mäi­sen lu­ki­o­vuo­den vaih­toon läh­te­mis­tä kuin kuu­ta nou­se­vaa. Läh­töä pai­nos­ti kui­ten­kin se, ett­ei so­pi­vaa host-per­het­tä tun­tu­nut löy­ty­vän, kun­nes koit­ti hei­nä­kuun vii­mei­nen vii­kon­lop­pu. Sain vies­tin vaih­to-op­pi­las jär­jes­töl­tä­ni, että per­he oli löy­ty­nyt Keski-Te­xa­sis­ta tar­kem­min Harker Heightsista. Vii­kon­lop­pua seu­raa­va­na maa­nan­tai­na sain uu­den vies­tin jär­jes­töl­tä­ni: ”Meil­lä oli­si len­not va­rat­tu­na kes­ki­viik­ko­aa­mu­na Yh­dys­val­toi­hin.” Ku­ka­pa oli­si us­ko­nut, että kah­den päi­vän ku­lut­tua oli­sin mat­kal­la New Yor­kis­sa jär­jes­tet­tyä vaihtarileiriä, kun viik­ko sit­ten en edes tien­nyt min­ne päin Yh­dys­val­to­ja lo­pul­ta pää­tyi­sin.

Tie­tä­myk­se­ni Te­xa­sis­ta oli aika sup­pea en­nen kuin me­nin sin­ne: toi­sek­si suu­rin osa­val­tio, cowboys, jenkkifutis, isot au­tot, kuu­muus, pe­rin­tei­nen ete­lä­val­tio… Osa pe­rus­o­le­tuk­sis­ta pi­ti­kin paik­kan­sa, mut­ta osat ste­re­o­ty­pi­at tu­li­vat ku­mot­tua. On tot­ta, että: Te­xas on vä­es­töl­tään ja kool­taan toi­sek­si suu­rin osa­val­tio. Jos et kos­kaan käy­tä cow­boy boot­se­ja jul­ki­ses­ti esim. kou­lus­sa, olet hie­man outo. Joka sun­nun­tai­nen NFL peli on kat­sot­ta­va, lu­val­lis­ta on kan­nus­taa vain Dal­las Cowboyseja, vaik­ka hei­dän vii­mei­sim­mäs­tä Super Bowl mes­ta­ruu­des­ta on yhtä kau­an kuin syn­ty­mäs­tä­ni. Jos per­hee­si ei omis­ta ai­nut­ta­kaan pickup truckia tai jos au­to­a­si ei ole vuo­rat­tu na­se­vil­la bumper stickereillä, et tai­da olla ko­toi­sin Te­xa­sis­ta. Te­xa­sin yli 40 as­teen hel­le on tap­pa­va ja jal­ka­käy­tä­viä ei ole, sik­si ih­mi­set aja­vat au­tol­la kaik­ki­al­le. Mik­si­pä tur­haan pois­tua au­tos­ta, kun drive-thru ra­vin­to­loi­den li­säk­si on myös drive-thru ap­tee­kit, ruo­ka­kau­pat, hie­ron­nat ja pan­kit? Vuo­den ym­pä­ri syö­dään ker­ta­käyt­tö­as­ti­oil­la ja juh­liin os­te­taan ”pa­rem­mat” ker­ta­käyt­tö­as­ti­at. Aamu­pala taco on päi­vän tär­kein ate­ria.

Pät­kä Vil­man kou­lu­reit­tiä en­ti­sen in­ti­aa­ni­re­ser­vaa­tin alu­eel­la.

Host-per­hee­ni oli hispaaneja, mikä tar­koit­ti sitä, että pe­rin­tei­sen ame­rik­ka­lai­sen elä­män­tyy­lin li­säk­si opin pal­jon myös mek­si­ko­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta. Meil­lä lä­hin­nä ko­kat­tiin ko­to­na mek­si­ko­lais­ta ruo­kaa, vie­tim­me eri­lai­sia mek­si­ko­lai­sia juh­la­py­hiä ja suu­rin osa host-per­hee­ni su­ku­lai­sis­ta pu­hui es­pan­jaa äi­din­kie­le­nään, jot­kut ei­vät edes osan­neet pu­hua eng­lan­tia. En ol­lut en­nen ta­jun­nut, kuin­ka pal­jon Te­xa­sis­sa on­kaan la­ti­no­ja/hispaaneja ja mek­si­ko­lai­sia.
Olin hy­vin häm­mäs­ty­nyt sii­tä, mi­ten lä­hel­lä, mut­ta sa­mal­la niin kau­ka­na ste­re­o­tyyp­pi­nen ame­rik­ka­lai­nen kou­lu on to­del­li­suut­ta. Kau­pun­gis­sa­ni mel­kein jo­kai­nen työs­ken­te­li Yh­dys­val­tain ar­mei­jal­le, mis­tä osak­si joh­tui­vat kou­lun tiu­kat sään­nöt, jot­ka oli­vat täy­sin eh­dot­to­mia. Jäl­ki-is­tun­toon jou­tu­mi­nen oli ta­van­o­mais­ta lu­ki­os­sa ja opet­ta­jat ra­por­toi­vat hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kai­ken op­pi­laan van­hem­mil­le, vaik­ka op­pi­las oli­si jo yli 18. Kou­lu­ni yli 2500 op­pi­laas­ta kuu­luin sii­hen alle 10 %, jot­ka oli­vat vaa­lei­ta, jo­ten sa­no­mat­ta­kin sel­vää ero­tuin hy­vin jou­kos­ta. Vaik­ka kou­lus­sam­me oli joka vuo­si muu­ta­ma vaih­to-op­pi­las, ei ter­mi ol­lut tut­tu mo­nel­le­kaan op­pi­laal­le tai opet­ta­jal­le. Ih­mi­sil­le tuli usein yl­lä­tyk­se­nä se, ett­en ole­kaan ko­toi­sin ke­hi­tys­maas­ta, tie­dän mikä on Facebook enkä puhu äi­din­kie­le­nä­ni eng­lan­tia.

En­sim­mäi­se­nä kou­lu­päi­vä­nä päi­vä­nä mi­nul­le an­net­tiin luku­jär­jes­tys kä­teen, eikä mi­nul­la ol­lut yh­tään ha­jua, mis­sä luok­ka 1608 si­jait­si. Sii­nä yri­tin het­ken it­sek­se­ni päh­käil­lä, min­ne suun­taan kan­nat­tai­si men­nä, kun­nes ta­ju­sin, että on­han mi­nul­la oma­kin suu, mil­lä ky­syä apua. Pel­kä­sin, että kuu­los­tai­sin mui­den mie­les­tä has­sul­ta ky­sy­es­sä­ni neu­voa suo­mi­ak­sen­til­la­ni. Huo­ma­sin kui­ten­kin pian, että pel­ko oli ai­van tur­ha, sil­lä ame­rik­ka­lai­set­han ra­kas­ta­vat eri­lai­sia ak­sent­te­ja. Sana Te­xas tu­lee in­ti­aa­nien caddo-hei­mo­kie­les­tä ja tar­koit­taa ys­tä­viä. Tu­tus­tuin­kin vuo­den ai­ka­na mo­niin eri­lai­siin ih­mi­siin ja sain elin­i­käi­siä ys­tä­viä. Vaih­toon läh­te­mi­nen lu­ki­on ai­ka­na on ol­lut elä­mä­ni opet­ta­vim­pia ja hie­noim­pia ko­ke­muk­sia.

Vil­ma Isojunno

Adele’s year

When I came in Finland it was hard and strange. I didn’t understand anything, some people were trying to help me and speak with me but I didn’t understand so I couldn’t answer. Now I don’t care if I don’t understand because have always someone to help me. All this year I was living my dream which was to see the northern light and do a little tour with the huskies.

Now I have to leave but I don’t want to. I knew so many nice people, beautiful places. I keep everything with me and never forgot my year in Finland.

Ade­le Blanc

Ade­le Blanc

My year in Finland

When my organization told me I was coming to Finland I couldn’t be more disappointed since it was my last op­ti­on, so my expectations were zero.

But everything turned to be a thousand times better than I thought, I found a great count­ry with much more than snow and reindeers, even if in the beginning it was a bit shocking. I couldn’t understand how people could have lunch at 11 o’clock, or take shoes off when entering a house… After that all the good things started to come: I made new friends, went twice to Lapland, saw northern lights, ice fishing, learned how to ski, made my dress for wanhat and a thousand memories I’ll never forget.

Now in the end, after 10 months here it doesn’t bother me at all to have lunch at 11 or taking shoes off, I feel as if I had lived my whole life here.

Thanks tiirismaan lu­kio and Finland for making my exchange the best year of my life.

Omaira Martel

Omaira Martel

Vaih­to-opis­ke­li­joi­den ter­ve­tulo­ti­lai­suus syys­kuus­sa. Kuva: Timo Lai­ti­la

Vaih­to-opis­ke­li­joi­den läk­si­äis­ti­lai­suus tou­ko­kuus­sa. Kuva: Otto Ke­to­nen