Kevätjuhla

Ke­vät­juh­laa 2016 vie­tet­tiin uu­teen ta­paan sekä pai­kal­li­ses­ti että ajal­li­ses­ti. Kos­ka uu­sis­sa ti­lois­sam­me Ai­kuis­kou­lu­tus­kes­kuk­ses­sa ei ol­lut täy­si­mit­tais­ta juh­la­sa­lia, pää­tet­tiin juh­lat viet­tää Sibeliustalon ko­meis­sa puit­teis­sa. Ja kos­ka Sibeliustalo oli aa­mus­ta jo va­rat­tu, juh­la al­koi vas­ta puo­li yh­del­tä. Näis­tä uu­sis­ta puit­teis­ta huo­li­mat­ta juh­lat oli­vat jäl­leen hie­not ja uu­det yli­op­pi­laat sai­vat lak­kin­sa.

Uuden ylioppilaan puhe

Ar­voi­sa lu­ki­on väki, su­ku­lai­set, ys­tä­vät ja tie­ten­kin te, kau­niit ja ko­me­at, fik­sut ja fil­maat­ti­set, ab­so­luut­ti­sen vii­sau­den omaa­vat yli­op­pi­laat

Tä­nään te, ar­von abi­tu­rien­tit, olet­te vih­doin pääs­seet pit­kän tai­pa­leen pää­tök­seen. Olet­te sei­lan­neet läpi kol­mi­vuo­ti­sen vene­mat­kan täyn­nä ilo­ja, su­ru­ja ja hul­vat­to­mia kom­mel­luk­sia. Olet­te is­tu­neet tun­te­ja tunk­kai­sis­sa luok­ka­huo­neis­sa ja pu­ris­ta­neet vii­mei­set tie­ton­ne­kin pa­pe­ril­le. Te, jos ket­kä, an­sait­set­te paik­kan­ne sii­nä, val­ko­la­kit sy­väs­ti pai­net­tu­na pää­hän­ne.

Miet­ties­sä­ni pu­hee­ni ai­het­ta ha­lu­sin nou­dat­taa yli­op­pi­las ys­tä­vie­ni toi­vet­ta, ”Vee­ra puhu ihan mis­tä ha­lu­at, mut­ta älä jooko mene lii­an fi­lo­so­fi­sek­si kun ku­kaan ei sit­ten kui­ten­kaan ym­mär­rä yh­tään mi­tään.” Vaik­ka voi­sin­kin pu­hua tun­ti­kau­det elä­män tar­koi­tuk­ses­ta tai va­paas­ta tah­dos­ta, jä­tän sen pu­heen toi­seen tilausuuteen. Tä­nään ha­lu­an pu­hua sii­tä mitä Tiirismaan lu­kio mi­nul­le opet­ti, ei ma­te­ma­tii­kas­ta tai äi­din­kie­les­tä vaan sii­tä, mitä Tiirismaa opet­ti mi­nul­le elä­mäs­tä.

Kä­vel­les­sä­ni en­sim­mäi­sen ker­ran 4 vuot­ta sit­ten Tipalan ovis­ta si­sään en odot­ta­nut mi­tään. Olin pie­ni kou­vo­la­lai­nen, joka ei tun­te­nut ke­tään koko kau­pun­gis­ta ja ti­lan­ne oli lie­väs­ti sa­not­tu­na pe­lot­ta­va. Kui­ten­kin heti en­sim­mäis­ten viik­ko­jen ai­ka­na huo­ma­sin kuin­ka avoin ja vas­taan­ot­ta­va ilma­pii­ri kou­lus­sam­me on. Jos ha­lu­sit tul­la kor­ko­ken­gis­sä kou­luun, se oli ok. Jos ha­lu­sit tul­la jäte­sä­kis­sä kou­luun, se­kin oli ihan ok. Si­nun an­net­tiin olla se mitä olet suu­rem­pia ky­seen­a­lais­ta­mat­ta.

Vaih­to­vuo­te­ni ai­ka­na Yh­dys­val­lois­sa ta­ju­sin Tiirismaan lu­ki­on to­del­li­sen hie­nou­den. Vaik­ka vuo­te­ni oli upea, ei mi­kään voi­nut ve­tää ver­to­ja Tiirismaan yh­teis­hen­gel­le. Asi­oi­den tär­key­den ta­ju­aa vas­ta kun ne me­net­tää, ei­kös sitä niin sa­no­ta? On­nek­si en ol­lut me­net­tä­nyt lo­pul­li­ses­ti vaan mi­nul­la oli vie­lä kak­si vuot­ta Tipalaaikaa jäl­jel­lä.

Tiirismaa opet­ti mi­nua ole­maan oma it­se­ni huo­li­mat­ta sii­tä mitä muut sa­no­vat. 16-19 vuo­den ikä on ehkä haas­ta­vin itse­luot­ta­muk­sen syn­ty­mi­sen aika ja ra­ken­ta­va ym­pä­ris­tö on tär­ke­äm­pää kuin mi­kään muu, sil­lä se luo poh­jaa koko lop­pu­e­lä­män minä­ku­val­le. Jo­kai­nen tun­tee jos­kus ole­van­sa eri­lai­nen, outo eikä kuu­lu jouk­koon. Jo­kai­nen, niin van­ha kuin nuo­ri, yli­op­pi­nut tai ei yli­op­pi­nut tun­tee jos­kus ett­ei ole tar­peek­si. Ja se, että kou­lus­sa ym­pä­ril­lä­si ole­vat ih­mi­set an­ta­vat si­nun olla mitä olet vaik­ka itse oli­si­vat­kin eri­lai­sia on mit­taa­mat­to­man kor­vaa­ma­ton­ta. Se voi­ma kan­taa koko lop­pu­e­lä­män. On ihan ok olla vä­lil­lä hu­kas­sa, il­man pää­mää­rää, et­sis­kel­lä it­se­ään. Tiirismaassa op­pi­laat ovat ys­tä­viä kes­ke­nään iäs­tä, ulko­näös­tä tai muus­ta eri­ä­vis­tä te­ki­jöis­tä huo­li­mat­ta. Tiirismaassa ih­mi­nen on per­soo­na, ei pa­kol­la muot­tiin sul­lot­tu sa­maa mas­saa ole­va nuo­ri.

Ja itse­luot­ta­mus syn­tyy­kin par­hai­ten kun saa va­paas­ti to­teut­taa it­se­ään, kun saa va­paas­ti mo­ka­ta. Ja se, että si­nun an­ne­taan va­paus tuo­mit­se­mat­ta ker­toa mie­li­pi­tee­si ja olla oma it­se­si muotouttaa si­nus­ta vä­hi­tel­len itse­var­man, it­se­ään ar­vos­ta­van ih­mi­sen. Ja se on pal­jon enem­män mitä mil­tään kou­lul­ta voi­si iki­nä edes pyy­tää.

Tipalan hen­ki ei ole vain yh­teen si­to­va voi­ma Tipalan sei­nien si­säl­lä, joka päät­tyy kun as­tu­taan ulos kou­lu­ra­ken­nuk­sen ovis­ta. Tipalan hen­ki on jo­tain py­sy­vää, jo­tain jota tu­let tie­dos­ta­mat­ta kan­ta­maan mu­ka­na koko elä­mä­si. Tipalan hen­ki on luot­ta­mus­ta it­seen­sä, sii­hen mitä on huo­li­mat­ta sii­tä, ett­et aina tun­ne kuu­lu­va­si jouk­koon. Tipalan hen­ki on su­vait­se­vai­suut­ta ja ha­lua kat­soa ih­mi­siä yk­si­löi­nä il­man en­nak­ko­luu­lo­ja. Tipala opet­taa, että jo­kai­nen on aina suh­tees­sa jo­hon­kin eri­lai­nen ja se on ar­vo­kas­ta. Ja ku­ten abi­tu­rient­ti kol­le­ga­ni roo­li­hah­mo Morticia, Addams Family mu­si­kaa­lis­sam­me to­te­si ”Nor­maa­lius on har­haa, hä­mä­hä­kin nor­maa­li on kär­pä­sel­le kau­his­tus.” Kaik­ki nä­ke­vät maa­il­man eri ta­val­la, jo­ten ei ole mi­tään jär­keä muo­tou­tua toi­sen ns. ”nor­maa­liin” elä­män­ta­paan. Sinä elät elä­mää­si it­sel­le­si, jo­ten mik­si mu­kau­tua mui­den kä­si­tyk­siin jos ne ei­vät tun­nu omil­ta.

Yleis­si­vis­tä­vä kou­lu­tus ja lu­ki­on oppi­mää­rä ovat erit­täin tär­kei­tä, mut­ta se mitä Tiirismaan lu­kio ja sen opet­ta­ja­kun­ta opet­ta­vat elä­mäs­tä ja suh­tau­tu­mi­ses­ta mui­hin ih­mi­siin on mie­les­tä­ni kal­liim­paa pal­jon. Sitä tu­lee jo­kai­nen yli­op­pi­nut tar­vit­se­maan niin jat­ko-opis­ke­lu­pai­kois­sa, työ­pai­kois­sa kun ih­mis­suh­teis­sa­kin. Sitä ei mi­kään oppi­kir­ja tai kuu­den tun­nin puu­dut­ta­ma koe voi opet­taa.

Ha­lu­an­kin kiit­tää kou­lum­me opet­ta­ja­kun­taa jat­ku­vas­ta tu­es­ta ja kan­nus­tuk­ses­ta. Te ette koh­del­leet mei­tä vain op­pi­lai­na vaan myös ih­mi­si­nä ja yk­si­löi­nä. Har­va opet­ta­ja jär­jes­tää vuo­sit­tain luo­kal­leen gril­li­juh­lat omas­sa ko­dis­saan. Har­va opet­ta­ja an­taa ar­von abi­tu­rien­tin säi­lyt­tää 50 kah­ta­met­ris­tä penkkarikeppiä auto­tal­lis­saan puo­li vuot­ta ja kun abi­tu­rien­tit vih­doin tu­le­vat ne ha­ke­maan kut­suu opet­ta­ja hei­dät vie­lä ko­tiin­sa kah­vil­le. Har­vas­sa kou­lus­sa opet­ta­jil­la ja op­pi­lail­la on yh­tei­nen tie­to­visa ker­ho, tut­ta­val­li­sem­min Kahoot-ker­ho, jos­sa he viet­tä­vät vii­koit­tain väli­tun­te­jaan yh­des­sä.

Suur­kii­tok­set myös kou­lum­me keit­tä­jil­le ja sii­voo­jil­le, jot­ka muut­tu­vis­ta olo­suh­teis­ta huo­li­mat­ta hoi­dit­te työn­ne hie­nos­ti ja toi­mi­vas­ti uu­sis­sa Ai­kuis­kou­lu­tus­kes­kuk­sen ti­lois­sa.

Eri­tyi­ses­ti ha­lu­ai­sin kiit­tää reh­to­ri­am­me Lee­na Akolaa, joka on ol­lut kou­lum­me oma äiti­hah­mo, tosi­e­lä­män muu­mi­mam­ma. Si­nul­la riit­ti kär­si­väl­li­syys vaik­ka hel­mi­kuus­sa Abi­gaa­lan alla ra­va­sim­me jou­kol­la työ­huo­nees­sa­si lä­hes päi­vit­täin ky­sy­mäs­sä apua mitä pie­nim­piin pik­ku­a­si­oi­hin. Mut­ta se ker­too mi­nus­ta sii­tä mil­lai­sen reh­to­rin tu­li­si­kin olla. Hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­vä, tu­kea ja sym­pa­ti­aa an­ta­va mentori. Ja li­säyk­se­nä vie­lä, en tie­dä yh­tään kou­lua, joka oli­si val­mis vuok­raa­maan ulko­paik­ka­kun­ta­lai­sel­le opis­ke­li­jal­leen ho­tel­li­huo­neen Lah­des­ta puo­lek­si­tois­ta vii­kok­si hä­nen saa­dak­seen to­teut­taa unel­maan­sa ole­mal­la tä­män vuotisen mu­si­kaa­lim­me Addams Familyn kuu­des­sa­tois­ta näy­tök­ses­sä. Tipala on val­mis te­ke­mään uh­rauk­sia, jot­ta op­pi­laat saa­vat elä­myk­siä ja lop­pu­e­lä­män kes­tä­viä muis­to­ja.

Tä­nään, rak­kaat ys­tä­vät, val­ko­lak­ki­päi­set yli­op­pi­laat, teil­lä on koko maa­il­ma avoin­na. Kä­vel­kää eteen­päin roh­ke­as­ti omi­na it­se­nän­ne ja suh­tau­tu­kaa avoi­min mie­lin uu­teen ja tun­te­mat­to­maan mu­ka­nan­ne ri­paus si­sään­ne is­tu­tet­tua Tipalan hen­keä. Ko­keil­kaa, ot­ta­kaa ris­ke­jä. Mut­ta kä­vel­kää eteen­päin tei­dän tyy­lil­län­ne, sil­lä tei­dän omal­la vi­si­ol­lan­ne. Se on ai­noa oi­kea ja aito tapa. On­nea uu­sil­le yli­oppi­lail­le.

Vee­ra Nur­mi­nen

Lak­ke­ja ja­et­ta­vak­si. Kuva: Timo Lai­ti­la

Vee­ra Nur­mi­nen. Kuva: Timo Lai­ti­la