Kevätjuhla

Tii­ris­maan lu­ki­on yh­dis­tet­tyä ke­vät- ja yli­op­pi­las­juh­laa vie­tet­tiin lau­an­tai­na 3.6.2017 Si­be­lius­ta­los­sa. Juh­las­sa lau­let­tiin pe­rin­tei­set yh­teis­lau­lut Gau­de­a­mus igi­tur, Lyy­ra kul­tai­nen ja Suvi­vir­si. Tii­ris­maan lu­ki­on ka­ma­ri­kuo­ro esit­ti kap­pa­leen But­terf­ly, Vas­ta­kai­ku kap­pa­leen Muis­tat­ko? ja Ursa Mi­nor -kuo­ron esi­tyk­se­nä oli Sleep, my Child. Tii­rik­ka -kuo­ro tar­joi­li Nou­se lau­lu­ni ja yli­op­pi­lai­den lau­lu oli The Long and Win­ding Road.

Rie­mu­yli­op­pi­laan pu­heen piti Lee­na Lai­ne, reh­to­rin pu­heen Lee­na Ako­la ja uu­den yli­op­pi­laan pu­heen Suvi Joki­ran­ta.

Uu­den yli­op­pi­laan puhe

Hy­vät juh­la­vie­raat, opet­ta­jat ja opis­ke­li­jat, reh­to­ri, per­heet ja lä­hei­set; kii­tos, että olet­te saa­pu­neet juh­lis­ta­maan mei­tä. Hy­vät yli­op­pi­laat: on­nit­te­lut. Tämä päi­vä on pal­kin­to ras­kaan työn päät­teek­si, ja me olem­me an­sain­neet sen. Val­ko­lak­ki pääs­sä on help­po hy­myil­lä.

Val­mis­tu­jai­sia, päät­tä­jäi­siä ja tie­tys­ti myös lak­ki­ai­sia juh­li­taan usein mu­sii­kil­la. Myös Ti­pa­las­sa on vah­va mu­siik­ki­pe­rin­ne, ja tä­nään­kin on kuul­tu eri­lai­sia esi­tyk­siä sekä tie­tys­ti lau­let­tu Gau­de­a­mus Igi­tur sekä oman lu­ki­om­me eri­koi­suus, Lyy­ra kul­tai­nen. Nämä ovat pe­rin­tei­siä kap­pa­lei­ta, mut­ta usein kou­lu­jen päät­ty­es­sä esi­te­tään myös po­pu­laa­ri­mu­siik­kia. Kap­pa­le­va­lin­ta­na voi olla esi­mer­kik­si J. Kar­ja­lai­sen ”San­ka­rit” tai Ha­loo Hel­sin­gin ”Maa­il­man toi­sel­la puo­len”, mut­ta kaik­kein suo­si­tuin lie­nee Ans­si Ke­lan kap­pa­le ”1972”.

Mi­kä­li kap­pa­leen nimi ei ker­ro mi­tään, ky­sees­sä on se kap­pa­le, jon­ka ker­to­sä­kees­sä lau­le­taan: ”Meis­tä tuli muu­ra­rei­ta / tak­si­kus­ke­ja, suu­ta­rei­ta / yk­sin­huol­ta­ja­äi­te­jä, auto­kaup­pi­ai­ta” ja niin edel­leen. To­den­nä­köi­ses­ti jo­kai­nen tääl­lä on kuul­lut tä­män kap­pa­leen edes jos­kus, eikä ih­me­kään, on­han ky­sees­sä yksi Ke­lan tun­ne­tuim­mis­ta lau­luis­ta. Se ker­too ta­ri­naa luok­ka­ko­kouk­ses­ta, jos­sa lu­ki­o­ai­kai­set ka­ve­rit ta­paa­vat uu­des­taan ja huo­maa­vat, ett­ei elä­mä ole koh­del­lut ke­tään ha­lu­a­mal­laan ta­val­la. Luo­kan kau­neus­ku­nin­ga­tar ei pääs­syt­kään mal­lin­hom­miin, jal­ka­pal­lo­lu­pauk­sen ura tu­hou­tui sai­raa­la­reis­sun jäl­keen. Vies­ti on suo­ma­lai­sen ma­sen­ta­va: unel­mat ei­vät käy to­teen, jo­ten älä edes yri­tä.

Olen aina ih­me­tel­lyt, mik­si tätä kap­pa­let­ta edes esi­te­tään val­mis­tu­jai­sis­sa. Kai­ken jär­jen mu­kaan sen vies­ti on täy­sin vas­tak­kai­nen sil­le, mitä val­mis­tu­jai­set edus­ta­vat. Tääl­lä me olem­me, to­dis­tuk­set kä­des­sä ja tu­le­vai­suus avoin­na, ja tämä lau­lu ha­lu­aa murs­ka­ta unel­mam­me. Sik­si eh­do­tan­kin, ett­emme an­tau­du sil­le aja­tuk­sel­le – aja­tuk­sel­le, että elä­mä on jul­maa ja lii­an suu­ret unel­mat ei­vät kui­ten­kaan käy to­teen, jo­ten älä edes yri­tä. Tämä aja­tus­mal­li on var­sin pes­si­mis­ti­nen ja ikä­vä kyl­lä myös var­sin suo­ma­lai­nen, sil­lä olem­me kan­saa, joka va­rau­tuu pa­him­paan ja unoh­taa vä­lil­lä myös toi­voa pa­ras­ta. Täs­sä ti­lan­tees­sa voi kui­ten­kin olla hyvä as­tua suo­ma­lais­ten aja­tus­mal­lien ulko­puo­lel­le ja us­kal­taa luo­da omaa pol­ku­aan.

Unel­mat ovat hie­no­ja asi­oi­ta, mut­ta var­sin herk­kiä. Ne vaa­ti­vat työ­tä to­teu­tu­ak­seen, eikä yk­si­kään to­teu­du, jos ei edes yri­tä. Lii­an suu­ris­ta unel­mis­ta sa­no­taan usein, että ole re­a­lis­ti­nen, ei tuo voi to­teu­tua, va­lit­se hel­pom­pi pol­ku, mut­ta mi­ten oli­si käy­nyt, jos kaik­ki suu­ret unel­mat oli­si­vat jää­neet to­teu­tu­mat­ta? Mitä jos suu­ret kek­sin­nöt oli­si­vat jää­neet kek­si­mät­tä, kos­ka ne oli­vat ai­ka­naan mah­dot­to­mia? Oli­si­ko meil­lä muu­si­koi­ta, jos he ei­vät oli­si unel­moi­neet muu­si­kon uras­ta, ih­mis­ten viih­dyt­tä­mi­ses­tä? Suu­ret unel­mat ei­vät ole mah­dot­to­muus – ne ovat avain suu­riin oi­val­luk­siin ja on­nel­li­suu­teen. Tä­män vuok­si mei­dän ei tu­li­si tu­kah­dut­taa ke­nen­kään unel­maa, suur­ta tai pien­tä, vaan kan­nus­taa ja mah­dol­lis­taa.

Tä­män vuok­si lu­kio, ja edel­leen mei­dän Ti­pa­lam­me, on hie­no paik­ka opis­kel­la. Jo­kai­nen saa va­li­ta oman suun­tan­sa ja opis­kel­la mitä ha­lu­aa – tie­tei­tä, kie­liä, tai­tei­ta. Jo­kai­nen on va­paa to­teut­ta­maan unel­mi­aan omal­la ta­val­laan, ja se on hie­noa, sil­lä lu­kio on, ikä­vä kyl­lä, lo­pul­ta vain no­pea py­säh­dys mat­kal­la koh­ti kor­ke­a­kou­lu­ja. Me vii­vym­me tääl­lä vain het­ken, kol­me ly­hyt­tä vuot­ta, joi­den ai­ka­na ra­ken­ne­taan sil­ta pe­rus­kou­lun ja kor­ke­am­pien opin­to­jen vä­lil­le. Lu­ki­on mer­ki­tys­tä ei sil­ti tule vä­hä­tel­lä: se on en­nen kaik­kea kyp­syys­koe, joka laa­jen­taa nä­ke­myk­siä ja opet­taa elä­mäs­sä tär­ke­ää kriit­tis­tä ajat­te­lua. Me emme ole op­pi­neet vain tie­toa maa­il­mas­ta, vaan myös uu­den ta­van kä­si­tel­lä sitä.

Kou­lum­me mot­to on ”Älä tyy­dy vä­hään”. Tämä nä­kyy tie­tys­ti arvo­sa­nois­sa ja lu­ki­om­me me­nes­tyk­ses­sä eri­lai­sis­sa ver­tai­luis­sa, mut­ta tär­ke­äm­pää on, mi­ten se nä­kyy elä­mäs­sä. Mot­tom­me sa­noo: älä va­lit­se hel­poin­ta pol­kua, vaan työs­ken­te­le unel­mie­si eteen. Se kan­nus­taa suu­riin te­koi­hin ja suur­ten unel­mien to­teut­ta­mi­seen. Toi­von, että jo­kai­nen meis­tä seu­raa tätä oh­jet­ta myös tu­le­vai­suu­des­sa, sil­lä se on hyvä ohje niin opin­nois­sa kuin muus­sa­kin elä­mäs­sä. Äl­kää tyy­ty­kö vä­hään, vaan ot­ta­kaa oh­jat omiin kä­siin­ne ja rai­vat­kaa it­sel­len­ne oma pol­ku koh­ti unel­mia.

Ti­pa­la ei oli­si Ti­pa­la il­man tiet­ty­jä hen­ki­löi­tä. Ha­lu­an nyt kiit­tää hei­tä kaik­kien yli­op­pi­lai­den puo­les­ta, sil­lä he ovat teh­neet lu­ki­o­vuo­sis­tam­me unoh­tu­mat­to­mat. Kii­tos kai­kil­le opet­ta­jil­le – te ope­tit­te meil­le kai­ken kie­lis­tä, tie­teis­tä ja tai­teis­ta, mut­ta myös vink­ke­jä elä­mään. Il­man tei­tä emme oli­si tääl­lä tä­nään. Kii­tos opol­le, joka jär­jes­ti kurs­sit pai­koil­leen, pa­tis­ti te­ke­mään yh­teis­haun ja jon­ka luok­se pys­tyi me­ne­mään, kun oli vai­ke­aa. Kii­tos kou­lum­me keit­tä­jil­le, sii­voo­jil­le ja vah­ti­mes­ta­ril­le, joi­ta il­man opis­ke­lu oli­si täy­sin mah­do­ton­ta, ja kii­tos Wel­la­mo-opis­tol­le, joka an­toi meil­le ti­laa, kun oma kou­lu­ra­ken­nuk­sem­me ei enää voi­nut pal­vel­la mei­tä. Lo­pul­ta, kii­tos reh­to­ril­le, joka ke­rää kai­ken tä­män yh­teen ja il­man jota Ti­pa­la ei oli­si sa­man­lai­nen kuin se on nyt.

Ans­si Ke­lan kap­pa­lees­sa lau­le­taan: ”Kun la­kit pää­hän ve­det­tiin / kai­kes­ta kaik­ki tie­det­tiin / Mitä van­hem­mik­si var­tu­taan / sitä tyh­mem­mik­si muu­tu­taan”.

Yli­op­pi­laat, naut­ti­kaa täs­tä päi­väs­tä. Olet­te, ai­na­kin tä­män mu­kaan, vii­sau­ten­ne hui­pul­la – juh­li­kaa sitä. Vaik­ka älyl­li­nen ala­mäki saat­taa­kin al­kaa, koko elä­mä on vie­lä edes­sä.

Suvi Joki­ran­ta

Suvi Joki­ran­ta