Kevätjuhla

Luku­vuo­si hui­pen­tui lau­an­tai­na 1.6.2013 ke­vät- ja yli­op­pi­las­juh­laan, joka tänä vuon­na osui siis so­pi­vas­ti kesä­kuun en­sim­mäi­sel­le päi­väl­le. Kau­nii­den runo- ja mu­siik­ki­e­si­tys­ten sä­es­tä­mä­nä uu­det yli­op­pi­laat sai­vat lak­kin­sa ja nuo­rem­mat ikä­luo­kat to­dis­tuk­sen­sa.

Ke­vääl­lä 2013 oli Tiirismaan lu­kon vuo­ro olla pää­vas­tuul­li­se­na Lah­den lu­ki­oi­den uu­sien yli­op­pi­lai­den ti­lai­suu­des­sa Lah­den san­ka­ri­hau­taus­maal­la. Tämä tar­koit­ti mm. sitä, että airueet, sep­pe­len­las­ki­jat, Suo­men li­pun kan­ta­ja ja yli­op­pi­laan pu­heen pi­tä­jä oli­vat lu­ki­om­me tuo­rei­ta yli­oppi­lai­ta. Li­säk­si tyt­tö­kuo­ro Tii­ri­kas­sa mu­ka­na ol­leet yli­op­pi­laat esit­ti­vät lau­lu­e­si­tyk­sen.

Uuden ylioppilaan puhe

Ar­voi­sa reh­to­ri, hy­vät opet­ta­jat, kut­su­vie­raat ja muu juh­la­y­lei­sö, sekä tie­ten­kin te uu­det, kau­niit ja ko­me­at yli­op­pi­laat.

Täs­sä pu­huu sa­tun­nais­otos jou­kos­ta, joka on juu­ri to­dis­tet­ta­vas­ti omak­su­nut lu­ki­on ope­tus­suun­ni­tel­man mu­kai­set tie­dot ja tai­dot sekä saa­vut­ta­nut lu­ki­on ta­voit­tei­den mu­kai­sen riit­tä­vän kyp­syy­den. Ko­vaa pu­het­ta, eikö? Kuka ta­han­sa teis­tä tuo­reis­ta yli­oppi­lais­ta voi­si nyt tul­la tän­ne mi­nun pai­kal­le­ni ja väit­tää van­kas­ti tie­tä­vän­sä ”kai­kes­ta kai­ken” il­man, että ku­kaan sitä lii­em­min epäi­li­si – Van­hat us­ko­vat kai­ken, keski-ikäi­set epäi­le­vät kaik­kea ja, nuo­ret, tie­tä­vät kai­ken. Pääs­sä keik­ku­va val­ko­lak­ki on jo vuo­si­kau­det vies­tit­tä­nyt op­pi­nei­suu­den ja si­vis­ty­nei­syy­den hui­pen­tu­mi­ses­ta. Nyt ta­ka­na on vuo­ros­tam­me mei­dän mel­kein 12 vuo­den opin­to­jat­ku­mo ja itse asi­an kä­sit­tä­mis­tä ja si­säis­tä­mis­tä vail­le pää­tök­ses­sään.

Niin­kin ar­ki­ses­ta asi­as­ta kuin kou­lun­käyn­nis­tä, voi yl­lät­tä­en ja­los­tua näin juh­la­va ja var­mas­ti iki­muis­toi­nen tun­nel­ma. Ai­na­kin mi­nul­le tämä on en­sim­mäi­nen ker­ta, kun to­del­la tun­nen saa­nee­ni pää­tök­seen jo­ta­kin ar­vo­kas­ta ja vai­kut­ta­vaa, jos­sa tie­dän ole­va­ni ke­hit­ty­nyt ja jos­ta voin olla yl­peä.

Lu­ki­on ope­tus­suun­ni­tel­man mu­kai­seen ta­voit­tee­seen eli tä­hän odo­tet­tuun päi­vään on yli­op­pi­las pääs­syt kan­sain­vä­li­ses­ti­kin te­hok­kaak­si to­de­tul­la me­ne­tel­mäl­lä. Aluk­si ta­o­taan – vaik­ka vä­ki­sin- pää­hän pa­kol­li­set pe­rus­tie­dot. Tätä seu­raa opi­tun sy­ven­tä­mi­nen ja so­vel­ta­mi­nen oman mie­len­kiin­non ja kiin­nos­tuk­sen mu­kaan. Erään­lai­sek­si op­pi­mi­sen sy­ven­tä­mi­sek­si las­ki­sin in­teg­raa­li­jat­ko­kurs­sien ja kiel­ten pu­hu­mi­seen kes­kit­ty­mi­sen li­säk­si kai­ken sen, mitä olem­me vä­hin­tään 75 is­tu­tun kurs­sin ulko­puo­lel­la omak­su­neet.

Sy­ven­nyt­ty on var­sin­kin so­si­aa­li­sis­sa suh­teis­sa. En­sim­mäi­sen luo­kan en­sim­mäi­sel­lä (ja joi­den­kin koh­dal­la myös kuta­kuin­kin vii­mei­sel­lä) ryh­män­oh­jaus­tun­nil­la val­lit­si jän­nit­ty­nyt ja en­nak­ko­luu­loi­nen­kin tun­nel­ma, kun uusi vuo­si­ker­ta muu­ka­lai­sia al­koi aras­ti tu­tus­tua toi­siin­sa. Ajan ku­lu­es­sa huo­mat­tiin, että hip­pien, hol­lo­la­lais­ten ja he­viin van­no­jien sä­vyt­tä­mäs­tä jou­kos­ta­han löy­tyi mah­ta­via, hul­lun­hulp­pei­ta per­soo­nia, jois­ta ei nyt toh­ti­si­kaan ero­ta. Vii­me hel­mi­kuus­sa, penkkaripäivänä, kiin­nit­ti huo­mi­o­ta­ni se po­si­tii­vi­suut­ta puh­ku­va, yh­teen hii­leen pu­hal­ta­mi­sen fii­lis, joka suu­rel­ta mää­räl­tä abi­tu­rient­te­ja on­nis­tui saa­vut­taa yh­des­sä. Har­mi, että kol­me vuot­ta ku­lui näin no­pe­as­ti.

>Oppi­aine­ra­jat ylit­tä­viä opin­to­ja olem­me pääs­seet har­joit­ta­maan esi­mer­kik­si kuo­ro­jen voi­min ulko­maan­mat­koil­la. Ita­li­as­sa mu­siik­ki sai ai­van uu­den ulot­tu­vuu­den, sil­lä nos­tim­me lau­la­mi­sen fyy­sis­tä lii­kun­ta­suo­ri­tus­ta vas­taa­val­le ta­sol­le. Tämä on­nis­tui hoi­lat­tu­am­me yhtä­jak­soi­ses­ti tois­ta tun­tia hi­os­ta­vien kirk­ko­jen ko­rok­keil­la päi­vä toi­sen­sa jäl­keen. Vaik­ka ajoit­tain kaik­ken­sa an­ta­nut­ta lau­la­jaa kaa­tui kuin kei­laa kon­sa­naan, lau­lu raikasi. Vaa­dit­tiin­pa reis­sul­ta vank­kaa ter­veys­tie­don osaa­mis­ta­kin. Tuh­ti nes­tey­tys ja raik­kai­den me­ren­e­lä­vien täy­tei­nen ruo­ka­va­lio oli pe­las­tus niil­le muu­ta­mal­le, jot­ka ei­vät maan­neet mus­te­ka­lat rin­nuk­sil­laan ka­ran­tee­ni­huo­nees­sa.

Pie­ne­nä tyt­tö­nä mie­li­ku­va­ni lu­ki­o­i­kään pääs­seis­tä oli sel­vä. Sil­loi­sen aja­tus­kul­ku­ni mu­kaan oli­sim­me nyt va­ka­voi­tu­nei­ta ai­kui­sia, joil­la elä­män­ko­ke­mus­ta on ker­ty­nyt jo niin pal­jon, että ky­ke­nem­me joka het­ki jär­ke­viin rat­kai­sui­hin ja it­sem­me to­teut­ta­mi­nen on kai­kin puo­lin sän­til­lis­tä. Vaan mitä ker­toi­vat palo­tien tuk­ki­neet, usein sö­pös­ti vie­rek­käin park­kee­ra­tut bemarit ja lu­kui­sat kou­lu­päi­vän ai­ka­na vie­te­tyt ha­pet­to­mat raa­don­luo­lan zom­bi­peli­ses­si­ot tu­le­vis­ta yli­oppi­lais­ta? Ku­vi­tel­lun yli-ih­mi­sen kri­tee­rit ei­vät tai­da täyt­tyä, mut­ta ei tar­vit­se­kaan. Hul­lut­te­lu on aina pai­kal­laan, kun­han se on so­pi­vas­ti ba­lans­sis­sa ah­ke­ran työn­teon kans­sa. Se maa­gi­nen ja pal­jon pu­hut­tu Tipalan hen­ki on­kin syn­ty­nyt mie­les­tä­ni tai­dos­ta ta­voit­taa ren­to, mut­ta te­ke­vä ilma­pii­ri.

Tur­val­li­sin mie­lin jä­täm­me rak­kaan Tipalan taak­sem­me. Us­kon, että lois­tok­kai­siin suo­ri­tuk­siin ja Tipalan hen­keen pa­nos­te­taan kou­lus­sam­me myös jat­kos­sa. Luot­ta­vai­sin mie­lin tääl­tä läh­tee, sil­lä on han nuo­rem­mat suku­pol­vet ti­lan­neet ope­tus­ma­te­ri­aa­lik­seen Cosmopolitanin vuo­si­ker­ran ja Facebookkiinkin pää­see en­tis­tä näp­pä­räm­min tuli­te­rien iPadien vä­li­tyk­sel­lä. Kor­kea, el­lei kor­ke­am­pi, si­joi­tus val­ta­kun­nal­li­sel­la ta­sol­la on siis taat­tu.

Lie­nee täs­sä vai­hees­sa pai­kal­laan koh­dis­taa huo­mio sii­hen op­pi­mi­sen te­ki­jään, joka on nä­ky­vim­min mah­dol­lis­ta­nut tä­män muis­tet­ta­van päi­vän. Har­vem­min on tul­lut kii­tet­tyä oh­jia lu­jas­ti kä­sis­sään pi­tä­vää reh­to­ria, tai opet­ta­jia, jot­ka jo­kai­nen omal­la pa­nok­sel­laan – yk­si­löl­li­sel­lä sel­lai­sel­la – on jää­nyt mie­liin niin tie­doil­laan kuin per­soo­nal­laan­kin. Oli sit­ten teho-ope­tuk­sen var­mis­ta­mi­sek­si ope­tus­ma­te­ri­aa­li­na suo­men­ruot­sa­lai­nen julk­kis­kok­ki, poik­keuk­set­ta juntturaan me­ne­vät äly­tau­lut tai tsemppaavat pul­lat ja kah­vit, on kaik­ki tie­to pai­nu­nut juu­ri tar­peek­si pää­hän. Kii­tos! Ei pidä unoh­taa myös­kään mui­ta tär­kei­tä op­pi­mis­te­ki­jöi­tä. Psy­ko­lo­gi­aa lu­et­tu­a­ni opin, että ym­pä­ris­tö­te­ki­jöil­lä on suu­ri vai­ku­tus opis­ke­luun. Suur­kii­tos sii­voo­jil­le ja vah­ti­mes­ta­reil­le sii­tä, että huo­mi­om­me on pys­ty­nyt epä­siis­tey­den ja -jär­jes­tyk­sen si­jaan kiin­nit­ty­mään kaik­kein olen­nai­sim­paan. Ruo­ka­lan vä­keä kii­täm­me to­den tot­ta vi­reys­ta­som­me säi­lyt­tä­mi­ses­tä!

Kou­lu­tien päät­ty­mi­nen on toki hel­pot­ta­vaa, mut­ta myös vä­hän hai­ke­aa. Tä­hän asti olem­me saa­neet kul­kea lä­hes val­miik­si rei­ti­tet­tyä pol­kua, jon­ka var­rel­la on voi­nut viih­tyä ja olla tur­vas­sa. Huo­mi­sen on tien­nyt aina koit­ta­van sa­moil­la tu­tuil­la käy­tä­vil­lä, sa­mo­jen tut­tu­jen kas­vo­jen ym­pä­röi­mä­nä. Entä nyt? Olo on oi­ke­as­taan kuin oli­si maa­il­man lai­dal­la, pa­ko­tet­tu­na hyp­pää­mään en­nal­ta-ar­vaa­mat­to­maan. Em­me­hän me sil­ti ha­lua olla hyp­pää­mät­tä. Tun­tuu suo­ras­taan us­ka­li­aal­ta ja itse­var­mal­ta, kii­tos kai­ken tur­val­li­sen en­ti­sen. Oi­ke­as­taan te­kee jo ko­vin pal­jon mie­li pon­nis­taa.

Tar­koi­tus ei tie­ten­kään ole olla val­mis eikä vält­tä­mät­tä tul­la val­miik­si vie­lä pit­kään ai­kaan. Oman­nä­köi­sek­si rää­tä­löi­tyä elä­mää et­sies­sä täy­tyy myös poi­ke­ta po­lul­ta. Lähi­pii­ri tie­tää, että omat har­ha-as­ke­lee­ni jat­ko-opin­to­jen suh­teen olen mah­dol­li­ses­ti jo var­sin reip­paal­la harp­pauk­sel­la ot­ta­nut, mut­ta mik­si­pä en ot­tai­si muu­ta­man li­sää­kin, sil­lä tie­dän, että ai­kaa nuo­rel­la on! Unel­mat on sil­ti syy­tä pi­tää vi­sus­ti mie­les­sä ja lu­va­ta it­sel­leen ta­voit­taa ne vie­lä joku kau­nis päi­vä – en­nem­min tai myö­hem­min.

To­teu­te­taan unel­mi­am­me, le­vi­te­tään roh­ke­as­ti sii­pi­äm­me ja ke­rä­tään ko­ke­muk­sia – mitä vaan, kun­han to­teu­tam­me elä­määm­me oman toi­veen mu­kaan. Mitä muu­ta meil­lä on kuin ai­kaa? Erasmus Rot­ter­da­mi­lai­sen sa­noin: ”Vie­ri­vä kivi ei sam­ma­loi­du.”

Lau­la­ja, lau­lun­te­ki­jä Ola­vi Uusivirran Tiet etäi­syyk­siin -kap­pa­leen sä­keet ku­vaa­vat mie­les­tä­ni sitä nuo­ruu­den pa­loa, jota täy­tyy us­kal­taa kai­ken kaa­va­mai­sen kou­lu­maa­il­man­kin kes­kel­lä elää, sil­lä tiet unel­miin avau­tu­vat vain kai­kis­ta roh­keim­mil­le ja ter­vet­tä hul­luut­ta omaa­vil­le.

Tiet etäi­syyk­siin saa roh­keim­mat joh­dat­taa; Siu­nat­tu hul­luus suo­nis­sa­ni juok­see, Joku mua kut­suu luok­seen; Tuk­ka put­kel­la sin­ne ja ta­kai­sin.”

Toi­von to­del­la, että vie­täm­me kaik­ki iki­muis­toi­sen päi­vän, joka ei sit­ten muu­ten lopu il­taan. On­nea uu­sil­le yli­oppi­lail­le!

Ju­lia Venesmaa

Ju­lia Venesmaa. Kuva: Timo Lai­ti­la

Puhe sankarihaudalla

Ar­voi­sat so­tiem­me ve­te­raa­nit,
Hy­vät yli­op­pi­laat,

Sa­no­taan että ih­mi­nen on vii­saim­mil­laan ol­les­saan vas­ta val­mis­tu­nut yli­op­pi­las. Lu­ki­o­han on yleis­si­vis­tä­vä kou­lu ja mei­dän yli­op­pi­lai­den tie­to ulot­tuu laa­jas­ti eri aloil­le. Lu­ki­on an­ta­es­sa moni­puo­li­set jat­ko-opin­to­mah­dol­li­suu­det voim­me aja­tel­la yl­pe­ä­nä, että meil­lä on val­ko­la­kit pääs­sä ja elä­mä edes­sä.

Nämä hau­dat kät­ke­vät mie­hiä, joil­la oli sa­mal­la ta­paa elä­mä edes­sään. Kui­ten­kin vuon­na 1939, tal­vi­so­dan syt­ty­es­sä, kaik­ki pal­ve­lus­i­käi­set mie­het kut­sut­tiin ar­mei­jan jouk­koi­hin puo­lus­ta­maan maa­tam­me. Nämä mie­het omis­ti­vat elä­män­sä Isän­maal­le ja näin mah­dol­lis­ti­vat, että olem­me saa­net käy­dä kou­lum­me ja suo­rit­taa yli­op­pi­las­tut­kin­tom­me va­paas­sa, it­se­näi­ses­sä Suo­mes­sa.

Mei­dän suku­pol­vel­lem­me sota on tut­tu vain te­o­ri­as­sa. Olem­me kuul­leet sii­tä kou­lus­sa, lu­ke­neet kir­jois­ta ja näh­neet val­ko­kan­kaal­la, mut­ta meil­lä ei ole oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta. Näin ol­len edel­lis­ten suku­pol­vien uh­rauk­sia puo­les­tam­me voi olla vai­kea kä­sit­tää. San­ka­ri­hau­doil­la saam­me olla kii­tol­li­sia heil­le, jot­ka ovat var­jel­leet maam­me ra­jo­ja ja jot­ka an­toi­vat elä­män­sä, jot­tei mei­dän ole­kaan tar­vin­nut ko­kea so­tien kau­heuk­sia. Oma iso­pap­pa­ni tais­te­li etu­lin­jas­sa rei­lut 5 vuot­ta ja vaa­ri­ni kä­ve­li evak­ko­na Kar­ja­las­ta pom­mi­tuk­sia väis­tel­len. Mei­dän ikä­pol­vel­lam­me on teh­tä­vä­nä osoit­taa kii­tol­li­suus men­neil­le pol­vil­le ja eri­tyi­ses­ti san­ka­ri­vai­na­jil­le, jot­ka oli­vat lu­nas­ta­mas­sa va­paut­ta meil­le kai­kil­le.

Luen V.A Kos­ken­nie­men ru­non Raja­mies­ten mars­si jos­sa ker­ro­taan so­das­sa mu­ka­na ol­leen nuo­ren aja­tuk­sia:

Me val­vom­me tuu­les­sa, tuis­kus­sa ra­jan,
mis­sä hii­pii kyt­täin as­ke­let arat,
me tur­vaam­me tu­hol­ta ko­tim­me ma­jan,
me suo­jaam­me Suo­men pel­to­jen sa­rat,
me kat­som­me sy­vään sel­ko­sen yö­hön,
jott ei aamu vai­non vies­te­jä toi­si,
jot­ta raa­ta­jat rau­has­sa nuk­kua voi­si
ja he­rä­tä huo­let­ta huo­me­nen työ­hön
Rakovalkeoilla, Ota­van alla,
me opim­me kor­pien san­ka­ri­sa­dut,
mi­ten isäs­tä poi­kaan kun­ni­al­la
ovat hiih­de­tyt Suo­men mies­ten la­dut,
mi­ten suur oli ur­ho­jen, uh­rien luku,
mi­ten sy­vät haa­vat vai­non ajan.
Me val­vom­me tuu­les­sa, tuis­kus­sa ra­jan,
ole rau­has­sa, Suo­mi, ei vartios nuku.

Me olem­me saa­neet syn­tyä maa­han jon­ka va­pau­den edel­li­set suku­pol­vet ovat tur­van­neet ja hy­vin­voin­ti­yh­teis­kun­taan, joka so­tien run­te­le­mas­ta maas­ta on ra­ken­net­tu. Olem­me saa­neet is­tua ikään kuin val­miik­si ka­tet­tuun pöy­tään, ja nyt on mei­dän vuo­rom­me ot­taa oh­jat kä­siim­me ja jat­kaa kii­tol­li­sin sy­dä­min edel­lis­ten suku­pol­vien te­ke­mää hie­noa ja ar­vo­kas­ta työ­tä. Me yli­op­pi­laat jat­kam­me täs­tä nyt mat­kaa ku­kin omal­la elä­män tiel­läm­me tie­toi­se­na sii­tä pe­rin­nös­tä, jon­ka men­neet suku­pol­vet ovat meil­le an­ta­neet.

Suvi Petsalo

Suvi Petsalo. Kuva: Timo Lai­ti­la

Uu­det yli­op­pi­laat kuun­te­le­vat pu­het­ta. Kuva: Timo Lai­ti­la

San­ka­ri­hau­taus­maal­la, ai­ru­e­na Nii­lo Muje. Kuva: Timo Lai­ti­la

Vuo­si­ker­to­mus2012-201316.5.2013