Kakkosten ryhmät koululla, ykkösten etänä

Jos ykkösten ryhmässä on toisen, kolmannen tai neljännen vuoden opiskelijoita, niin he ovat silloin lähiopetuksessa lukiolla, kun muukin ryhmä (siis ykköset!) ja etänä silloin kun muukin ryhmä. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoilla voi olla samalla viikolla opetusta sekä lähiopetuksena että etänä. Jos opiskelija ei ehdi välillä kotiin, osallistuvat opiskelijat etäopetukseen jossain lukion tiloissa.

14.-16.4. eli jakson ensimmäisen vajaan viikon ykkösten ryhmät ovat lähiopetuksessa, kakkosten etänä.

19.-23.4. eli seuraavalla viikolla kakkosten lähiopetuksessa, ykkösten etäopetuksessa.

26.-30.4. ykkösten lähiopetuksessa, kakkosten etäopetuksessa.

Jos samalla kurssilla on sekä ykkösiä että kakkosia, etä/lähiopetus ratkaistaan pääsääntöisesti sen mukaan, kumpia on enemmistö. Opettaja laittaa epäselvissä tapauksissa ryhmälleen viestin. Opetus toteutetaan aina koko ryhmälle joko etänä tai lähinä.

Tilanne arvioidaan uudelleen alueellisessa koronayhteistyöryhmässä huhtikuun lopussa.