Reilu vuosi sitten tein elämäni ensimmäisen suuren päätöksen ja aloitin lukio-opiskelut Lahdessa. Edessä oli muutto pois kotoa Hartolasta, pieneltä paikkakunnalta, jossa olin koko kuusitoistavuotisen elämäni viettänyt ja varttunut. Isosiskojen jalanjäljissä oli helpompi tehdä päätös siitä, ettei jäisikään mihinkään lähikunnan lukioista vaan lähtisi rohkeasti haistelemaan uusia tuulia uuteen ympäristöön. Isosiskoni oli kirjoittanut ylioppilaaksi edellisenä vuonna Tiirismaan lukiosta, josta hänellä oli paljon positiivisia kokemuksia kerrottavana. Osaltaan siskon kehut vaikuttivat päätökseeni valita juuri Tipala tulevaksi lukiokseni, mutta paljon merkitsi myös avoimien ovien päivästä itselle jäänyt hyvä tuntuma paikasta ja siellä vallinneesta ilmapiiristä.
Muuttaminen tapahtui melko vaivattomasti, sillä siskon vanha kerrostaloasunto oli minulle valmiina Lahdessa. Tutun ympäristön ja asunnon lisäksi minun ei tarvinnut muuttaa yksin, sillä vanhempi isosiskoni asui sillä hetkellä kaksiossamme työskennellessään Lahdessa. Yhdessä asumisella oli suuri merkitys varsinkin alkuvaiheessa, jolloin kaikki oli uutta ja jännittävää. En pelkää ottaa uusia haasteita ja haalinkin niitä helposti ympärilleni, mutta minulle on silti tärkeää tuntea oloni tietyllä tavalla turvalliseksi. Oli mukavaa, ettei iltoja tarvinnut viettää yksin kerrostaloasunnossa vaan päivän kokemuksia sai jakaa yhdessä siskon kanssa.
Muutos oli suuri, vaikka en aluksi niin kokenutkaan. Olen elänyt lapsuuteni maatilalla, keskellä luontoa ja pienenpientä kylää, josta lähimpään suurempaan ”keskukseen” kuten ruokakauppaan oli matkaa 25 kilometriä. Nyt maisemat olivat vaihtuneet vajaan 50-neliöisen kerrostaloasunnon ikkunasta näkyviin muutamiin pihapuihin ja asfaltoituihin katuihin. Kouluun ei tarvinnut matkustaa koulutaksilla tai bussilla, sillä pyörällä pääsi kätevästi keskustaan kymmenessä minuutissa. Ympäristön lisäksi muuttuivat muutkin asiat, kuten opiskelutapa, ihmiset, päivärytmi ja osaksi myös harrastukset. Viikot kuluivat varsinkin ensimmäisenä vuonna nopeasti, sillä päivät olivat täynnä tekemistä. Perjantain koittaessa uskalsi jo vähän hengähtää, sillä tiesi viikonlopun koittavan ja sitä mukaa työmääränkin vähän helpottavan. Ja mikä parasta – pääsi Hartolan kotiin rentoutumaan.
Lahdesta tuli nopeasti minulle paikka, jossa minun oli vaikea hellittää tahtia. Tehokas tekijäluonteeni pääsi valloilleen niin kouluhommissa kuin kuntosalillakin. Asetan itselleni tavoitteita ja päämääriä, joita kohti pyrin antamalla kaikkeni. Lukio-opiskelu tuntui helpolta, sillä olen aina ollut hyvä koulussa ja tiennyt omat vahvuuteni ja tapani oppia. Toki työmäärä lisääntyi, mutta toisaalta minulla oli entistä enemmän aikaa panostaa kouluun – olinhan tullut tänne opiskelemaan. Motivaatiota riitti, sillä pidän uuden oppimisesta ja haluan todellakin oppia lisää. Oma jaksaminen alkoi kuitenkin olla kortilla, ja mieli alkoi huutaa vaihtelua samalla kaavalla kiitävien päivien keskelle. Koska tekemistä oli paljon, omaa uupumista ei huomannut ollenkaan – päivässä ei ollut montaakaan hetkeä, jolloin olisi ehtinyt pysähtyä miettimään ja rauhoittumaan. Tai ehkäpä olikin, mutta tiedostamatta vältin tällaisten hetkien syntymistä.
Kevään koittaessa alkoi oma väsymys näkyä ja tuntua eri tavalla. Kaipuu kotiin kasvoi, ja viikonloput maalla tuntuivat juhlalta, vaikka Lahdessa oli kaikki hyvin omalla tavallaan. Viihdyin lukiossa hyvin, kavereita riitti – sekä uusia että vanhoja – ja opiskelu tuotti vain hyviä tuloksia ja fiiliksiä. Aloin pohtia tarkemmin ja tajusin, että olin ottanut aika suuren askeleen kovalla vauhdilla. Missään vaiheessa en ollut kokenut, että onpa iso muutos, vaan olin mielestäni sopeutunut ilman mitään ongelmia uuteen elämäntilanteeseen. Joku asia puuttui elämästäni Lahdessa, ja se oli ihan yksinkertaisesti hetkessä eläminen ja kyky myös pysähtyä ja hengähtää. Ymmärsin, että päivien ei tarvitse olla aikataulutettuja aamusta iltaan. Treenin voi jättää välistä, jos väsyttää. Myös viikolla on sallittua käydä elokuvissa tai kaverin kanssa kahvilla. Nämä asiat olivat ihan uusia minulle, ja vaati opettelua omaksua ne omaan arkeen.
Nyt on koittanut uusi syksy ja sitä mukaa myös uudet kujeet. Kesäloma meni treenatessa lihasten sijaan rentoutumista ja hölläämistä, ja sen aikana syntyi päätös aloittaa uusi lukiovuosi puhtaalta pöydältä. En olisi uskonut, että vuoden aikana voi kasvaa henkisesti näin paljon ja oppia uusia asioita itsestään. Nyt olen keskittynyt entistä enemmän omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen kiireisen arjen keskellä. Olen edelleen ihminen, joka rakastaa tehdä asioita ja saada aikaan sohvalla löhöilyn sijasta, mutta olen pyrkinyt parempaan tasapainoon tekemisen ja olemisen välillä. Lukio työllistää koko ajan sitä enemmän, mitä lähemmäs ylioppilaskirjoituksia edetään. Asioita on pakko oppia priorisoimaan myös opiskelun saralla – kaikkea ei voi suorittaa täydellisesti eikä jokaista asiaa voi ehkä koskaan täydellisesti omaksuakaan. Ainakaan ilman, että muu elämä kuihtuu pois.
Kaikki tämä ihmisenä kasvaminen on tapahtunut isojen muutosten seurauksena, jonka lukion aloittaminen Lahdessa toi mukanaan. Olen todennut, että viihtyisin paremmin edelleen kotona, mutta toisaalta ilman kulunutta vuotta olisin jäänyt todella monesta asiasta paitsi. Olen huomannut itsessäni piirteitä, jotka osaan ottaa jatkossa huomioon paljon paremmin. Olen oppinut, mitkä asiat tekevät onnelliseksi ja mitkä onnettomaksi. Kaikkein parhaiten itsestään oppii vaikeiden tilanteiden kautta, kun joutuu käymään oman mukavuusalueen ulkopuolella. Minulle se oli kaupunkiin muuttaminen. Nyt osaan arvostaa entistä enemmän luontoa, omaa perhettä ja kiireettömiä iltoja kotisohvalla.
Kehotan kaikkia ennen kaikkea kokeilemaan asioita ja kuuntelemaan itseään tarkasti. Jollekin toiselle muuttaminen uudelle paikkakunnalle heti peruskoulun jälkeen voi olla elämän paras päätös siihen mennessä, mutta joku toinen ei ole siihen vielä valmis. Toinen rentoutuu elokuvia katsellessa tekemättä juuri mitään, kun taas toinen saa parhaat kiksit ylittäessä itseään vaikkapa lenkkipolulla. Olemme yksilöitä ja erilaisia. Se kannattaa muistaa, mitä ikinä elämässä päätämmekään.
Teksti: Elina Olkkonen
NettiPalassa julkaistut jutut ovat opiskelijoiden mielipidekirjoituksia, reportaaseja jne. Jutuissa ilmenevät näkemykset eivät välttämättä vastaa Tiirismaan lukion virallista kantaa.