Kuinka vaikeaa voi olla matkaraportin aloittaminen? Harvinaisen haastavaa selvästi. Ehkä se johtuu siitä, että reissu oli niin mahtava, ettei sen hohtoa tahtoisi kirjoittamalla latistaa.
Lähdimme Geneveen, Sveitsiin, leirikouluun, päämääränämme CERN. Meitä oli viisi Tiirismaan lukion abiturienttia ja matkustimme yhdessä fysiikanopettajamme ja Haukilahden lukion ja Etelä-Tapiolan lukion leirikouluryhmien kanssa. Ennen lähtöpäivää olimme tavanneet toisemme kerran, Helsingin yliopistolla, kun olimme kuuntelemassa esittelyä CERN:stä ja hiukkasfysiikasta.
Ensimmäisenä päivänä, 27. lokakuuta, meillä ei ollut muuta ohjelmaa kuin lento ja majoittautuminen hostelliin. Kävelimme tipalaporukalla ympäri Geneveä, ajelimme raitiovaunulla ja yritimme löytää sopivaa ruokapaikkaa. Päädyimme syömään eväitä puistossa ja olimme illalla rättiväsyneitä.
Seuraavat kolme päivää olivat fysiikantäyteisiä. Vietimme ne tiiviistiCERN:ssä. Kiersimme katsomassa tutkimuspaikkoja ja kuuntelimme luentoja hiukkasfysiikasta yleensä, kosmologiasta, ydinfysiikasta, ilmastotutkimus CLOUDista, antimateriasta (Enkeleissä ja demoneissa on kuulemma sen verran faktaa, että gramma antimateriaa riittäisi Vatikaanin kokoisen alueen räjäyttämiseen, mutta sellaisen määrän tuottaminen on toistaiseksi käytännössä mahdotonta) ja rakensimme sumukammiot, joista näimme eri hiukkasten viipottavan läpi. Koko ajan fysiikan tutkimuslaitoksella ollessamme oppaanamme oli Riitta Rinta-Filppula, joka oli myös järjestänyt ihan huippuja fyysikoita puhumaan meille.
Illat vietimme Ikeassa syöden (oikeasti, ruoka ON kallista Genevessä. CERN:ssä oli muuten tosi hyvät ruoat.) ja puistossa istuskellen. Pää oli aina illalla yhtä fysiikkapuuroa. Näimme suihkulähteessä paraabeleja ja kuuntelimme ohi kulkevien ambulanssien sireenien Doppler-ilmiötä.
Perjantai-iltapäivänä kävimme YK:n Geneven päämajassa. Opas kertoi rakennuksen historiasta ja taideteoksista, joita käytävillä oli. Yhden kokoushuoneen katto näytti mereltä. Siinä ei ollut kahta samanlaista kohtaa. Espanjalaistaustainen teos symboloi sitä, miten olemme kaikki erilaisia, mutta silti sovimme hyvin kuvaan.
Lauantaina aamupäivällä kävimme Punaisen ristin ja – puolikuun museossa. Se oli todella vaikuttavaa. Oli koskettavaa lukea ranskankielistä kirjettä isältä Punaiselle ristille, koskien hänen kuollutta poikaansa. Sitä tuskaa ei voi oikein edes ymmärtää.
Museokierroksen jälkeen sovimme seuraavan päivän vuoriretkestä (oli muuten pelottava hissimatka ja upeat maisemat sieltä ylhäältä) ja muista aikatauluista, olihan sunnuntai jo paluulentopäivä.
Suomeen palattuamme, keskellä yötä, kauhistelimme aamun oppitunneille menemistä. Olimme todella väsyneitä viikosta, mutta itselleni jäi ainakin sellainen tunne, että Geneveen ja CERN:in pitää päästä uudelleen. Ehkä joskus, jos alankin opiskella alaa yliopistossa. Ehkä.
Vilja Vihervuori, Tiirismaan lukio