Lukiossamme vietettiin 9.-13.5.2016 hyvinvointiviikkoa. Viikon jokaiselle päivälle oli suunniteltu erilaista toimintaa ja niille oli oma teemansa.
Maanantaina viikko potkaistiin käyntiin aamunavauksella, jossa oppilaat pääsivät kokeilemaan naurujoogaa, ja oppilaita informoitiin tulevasta viikosta. Teemana ensimmäisenä päivänä oli huumori ja seinille ilmestyi aamulla hauskoja kuvia ja vitsejä. Hyvinvointiin liittyvää faktatietoa oli myös esillä. Koko viikon välitunneilla tai hyppytunneilla oli mahdollisuus mennä päiväunille opiskelijakunnan huoneeseen
Tiistaina teemana oli ”hyvä kiertämään”. Koulullemme tuli puhumaan rap-muusikko Brädi, jota opiskelijakunnan hallitus haastatteli. Myös katsojat saivat lähettää kysymyksiä.
Keskiviikkoa kulki nimellä ”huomaa pienet ilot”. Käytävällä oli esimerkiksi pieni kori, josta oppilaat saivat poimia aforismeja milloin mistäkin aiheesta. Toisen oppitunnin alussa oppilaat harjoittivat myös suklaameditaatiota. Klo 12:30-12:45 koulullamme vieraili YleXPop Välkkäkiertue, jossa oli mukana Benjamin ja YleXAamun juontajat Samuel ja Tommi. Viimeisellä välitunnilla ennen viimeistä oppituntia oli tarjolla välipalaa oppilaille.
Torstaina aamunavauksessa oli Zumba-tuokio, ja ruokailun aikana oli tarkoitus kilpailla leffalipuista, mutta valitettavasti sen järjestäjät eivät päässeet paikalle. Jäljelle jääneet leffaliput olivat palkintoina QR-koodikilpailussa, joka pyöri lukiossa koko viikon. Oppilaat keräsivät koodeja seiniltä ja vastasivat niiden avulla kysymyksiin.
Perjantaina oli hyvinvointiviikon viimeinen päivä, ja oppitunnilla oli hyvin paljon meditaatiota muistuttava rentoutushetki. Ruokavälitunnilla oli muutaman opiskelijan ja opettajan esittämä flashmob-tanssi. Myöhemmällä välitunnilla oli tarjolla aivojumppaa ja muistitestejä. Viimeisenä päivänä myös julkaistiin valitusvirsi, joka koottiin oppilaiden ärsytyksen aiheista, joita kerättiin laatikkoon aulassa.
Teksti: Santeri Palomäki